Jäsenristeilyn ohjelma on julkaistu

Teollisuusliittolaiset seilaavat jäsenristeilyllä M/S Silja Europalla Suomenlahden aalloilla 26.–27.5. Risteilyn ohjelma on nyt julkaistu. Mukavan yhdessäolon lisäksi risteilijät pääsevät tutustumaan liiton toimintaan ja yhteistyökumppaneihin, tenttaamaan puheenjohtajistoa ja nauttimaan elävästä musiikista.

Risteilyn pääesiintyjänä on hiljattain kolmannen levynsä julkaissut Atomirotta. Lisäksi tarjolla ovat muun muassa bilebändi Mr Hyde XL ja koomikkotaikuri J-P Pirinen.

Risteilyllä järjestetään myös Teollisuusliiton oma karaokekilpailu sekä muotinäytös. Salla Saarinen puolestaan innostaa luennollaan teollisuusliittolaisia yhdessä tekemiseen.

Myös vakavampaa ohjelmaa on tarjolla, sillä risteilyllä on nähtävissä Rahul Jainin palkittu dokumenttielokuva Machines, joka kertoo intialaisen tekstiilitehtaan työntekijöiden arjesta.

Risteilyn ohjelman voit ladata ja tulostaa tästä.

Ohjelma myös jaetaan risteilylle lähtijöille.