Ykkösketju kamppailee yritysvastuulain puolesta

Teollisuusliitto on mukana #ykkösketjuun-kampanjassa, joka tukee yritysvastuulain säätämistä Suomeen. Lain myötä yrityksillä olisi nykyistä suurempi vastuu selvittää, mitä tuotantoketjun alkupäässä tapahtuu ja se velvoittaisi yritykset huomioimaan toimintansa ihmisoikeusvaikutukset.

Jo yli sata yritystä, kansalaisjärjestöä ja ammattiliittoa vaatii yhdessä, että seuraavaan hallitusohjelmaan kirjattaisiin yritysvastuulain säätäminen. Vastaava laki on olemassa esimerkiksi Ranskassa ja Sveitsissä.

#ykkösketjuun on tarkoitus saada myös mahdollisimman suuri määrä kevään vaaleissa kansanedustajaksi pyrkiviä ehdokkaita, ja lisäksi kerätään yksittäisten kansalaisten tuenilmauksia.

 Liity mukaan yritysvastuulain kannattajaksi kampanjasivustolla.