Kiky pois taimitarha-alalta – jäsenmaksuperintä osaksi työehtosopimusta

Teollisuusliitto hyväksyi 17.1. taimitarha-alalle 13.1. saavutetun neuvottelutuloksen sopimusalan uudeksi työehtosopimukseksi.

Keskeinen parannus taimitarha-alan uudessa työehtosopimuksessa on kilpailukykysopimuksen (kiky) mukaisen 24 palkattoman talkootyötunnin poistuminen. Uusi sopimus saavutettiin siitä huolimatta, että kiky-tunnit oli kirjattu edellisen työehtosopimuksen sisään. Toinen merkittävä parannus on se, että alalla käytössä ollut jäsenmaksuperintä määritellään nyt myös työehtosopimuksessa omana tekstikohtanaan.

Työehtosopimuksen voimassaoloaika on 1.1.2020–28.2.2022. Sopimus sisältää kaksi 1,5 prosentin yleiskorotusta. Ne astuvat voimaan 1.3.2020 ja 1.3.2021 tai lähinnä niiden jälkeen alkavien palkanmaksukausien alusta.

Lisiin tulee sopimuskauden alussa vähintään 3 prosentin korotus. Uutena elementtinä on tuntikohtaisena korvauksena maksettava työnopastuslisä, joka on 10 prosenttia työnopastajan henkilökohtaisesta aikapalkasta. Lisä maksetaan työnantajan nimeämille työnopastajille, jotka oman toimensa ohella perehdyttävät ja opastavat työntekijöitä työympäristöön tai uusiin työtehtäviin.

Luottamusmieskorvaus nousee viidellä eurolla 80 euroon kuukaudelta. Edellisen rinnalla työnantaja maksaa työsuojeluvaltuutetulle työajan ulkopuolella hoidettavaksi tulevista työsuojelutehtävistä aiheutuneista kustannuksista korvausta 56 euroa kuukaudelta.

Koeaikakirjaus muutettiin vastaamaan työsopimuslain kirjausta. Vuosilomasäädökset päivitetään vastaamaan EU:n lainsäädäntöä ja EU-tuomioistuimen ratkaisuja.

Sopijaosapuolet järjestävät yhteiskoulutusta taimitarha-alaan liittyvistä asioista aikaisemman käytäntönsä mukaisesti. Työnantajia taimitarha-alalla edustaa Yksityismetsätalouden Työnantajat ry.