Työlainsäädäntöön väliaikaisia muutoksia koronakriisin vuoksi

Koronavirusepidemian seurauksena yritysten toimintaedellytykset ovat heikentyneet rajusti ja yrityksille on tullut äkillinen tarve sopeuttaa toimintaansa. Työmarkkinakeskusjärjestöt tekivät 18.3.2020 hallitukselle esityksen toimenpiteistä yritystoiminnan, työllisyyden ja toimeentulon turvaamiseksi koronavirusepidemiasta johtuvassa talouskriisissä. Työlainsäädäntöön tehdään tämän pohjalta seuraavia väliaikaisia muutoksia (ns. kriisilait).

Lomautusta koskevien yhteistoimintaneuvotteluiden kestoaikaa lyhennetään nykyisestä kuudesta viikosta tai 14 päivästä viiteen päivään. Muilta osin neuvottelut on käytävä yhteistoimintalain 8 luvun mukaisesti. Myös ennen lain voimaan tuloa alkaneiden yt-neuvottelujen osalta neuvotteluvelvoite katsotaan täytetyksi, kun neuvotteluja on käyty viiden päivän ajanjakson ajan. Vastaavasti ennen lain voimassa olon päättymistä aloitettujen, mutta lain voimassa olon jälkeen jatkuvien neuvottelujen osalta neuvotteluvelvoite katsotaan täytetyksi, kun neuvotteluja on käyty viiden päivän ajanjakson ajan. Työehtosopimuksissa on laista poikkeavia määräyksiä esimerkiksi yt-neuvotteluajan laskemisesta.

Lomautusilmoitusaikaa lyhennetään 14 päivästä viiteen päivään. Työnantajan on siis ilmoitettava lomauttamisesta työntekijälle viimeistään viisi päivää ennen lomautuksen alkamista. Myös ennen lain voimaan tuloa ilmoitettuun lomautukseen saadaan soveltaa lyhennettyä lomautusilmoitusaikaa. Työnantajan on kuitenkin ilmoitettava tästä viimeistään lomautuksen alkamista edeltävänä päivänä. Vastaavasti ennen lain voimassa olon päättymistä ilmoitettu lomautus voi alkaa viiden päivän kuluttua ilmoituksen antamisesta. Lakimuutos ei vaikuta työehtosopimuksilla sovittuihin laista poikkeaviin lomautusilmoitusaikoihin.

Työnantajalla on kriisilainsäädännön voimassa ollessa oikeus lomauttaa myös määräaikaisessa työsuhteessa työskentelevä työntekijä samoilla edellytyksillä kuin työntekijä, jolla on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Tätä sovelletaan myös määräaikaiseen työsuhteeseen perustuvaan oppisopimukseen.

Koeaikaa koskevaa säännöstä muutetaan siten, että työsopimus voidaan kriisilainsäädännön voimassa ollessa purkaa koeaikana myös taloudellisella tai tuotannollisella perusteella. Myös näissä tilanteissa arvioidaan työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukaista irtisanomiskynnystä eli sitä, onko työ vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi.

Työntekijän takaisinottovelvollisuutta pidennetään yhdeksään kuukauteen, jos työntekijä on irtisanottu kriisilainsäädännön voimassaoloaikana. Säännöstä sovelletaan, kun työsopimus on irtisanottu tuotannollisin ja taloudellisin perustein kriisilain voimassa ollessa, vaikka työsuhde päättyisikin vasta lain voimassaolon lakattua. Lakimuutos ei vaikuta työehtosopimuksilla sovittuihin takaisinottovelvoiteaikoihin.

Kriisilait tulevat voimaan 1.4.2020 ja ovat voimassa 30.6.2020 asti. Myös moniin Teollisuusliiton solmimiin työehtosopimuksiin on tehty tilapäisiä muutoksia, jotta työehtosopimukset eivät muodostaisi estettä kriisilainsäädännön soveltamiselle.

Sopimualakohtaiset pöytäkirjat työehtosopimuksiin tehtävistä tilapäisistä muutoksista löytyvät tästä linkistä.