Jäsentutkimuksen toinen luku on julkaistu

Teollisuusliiton jäsentukimuksen toinen luku Loppujen lopuksi kaikki hyvin on julkaistu.

Luku keskittyy erityisesti teollisuusliittolaisten työmarkkina-asemaan, työaikamuotoihin ja työssä viihtymiseen. Lisäksi luvussa käsitellään työmarkkinoiden rakenteellisen muutoksen vaikutuksia teollisuusliittolaisilla aloilla.

Vaihteleva työ, hyvä porukka ja tulos vaikuttavat

– Joka päivä on snadisti erilainen. Vakaa työpaikka tekee myös kaikesta mielekästä, toteaa vuonna 1990 syntynyt kemian alalla työskentelevä miesjäsen.

Jäsenkyselyn avovastauksen perkuu osoittaa, että juuri työn mielekkyys on tärkeää jäsenistölle. Ja tietenkin työyhteisö! Monella vastanneella hyvät työtoverit, mukava työtiimi ja asiansa osaava esimies vaikuttavat eniten työn mielekkyyteen. Ja yksikin huonosti käyttäytyvä, laiskuri tai päsmäri saa pilattua työyhteisössä koko työilmapiirin.

Parhaiten työssään viihtyvät ja kokevat tekemisensä mielekkääksi ne, jotka työskentelevät omalla ammattialallaan ja nauttivat tekemisestä.

Lue aiheesta tarkemmin Jäsentutkimussivulta.

Koko tutkimuksen löydät tästä linkistä.