Jäsentarinoita urapalveluista: Uravalmennus siivitti töihin

Tuotannon ja kokoonpanon osaaja Riku tarvitsi kannustusta ja konkreettista apua työnhakuasiakirjojen tekemiseen. Uravalmennus toimi, ja Riku työllistyi.

Rikun (nimi muutettu) innostus heräsi, kun hän sai Teollisuusliitolta sähköpostiviestin, jossa kerrottiin liiton urapalveluista.

”Ajattelin, että katsotaan, olisiko henkilökohtaisesta uravalmennuksesta apua työnhaussa. Tarvitsin kannustusta”, Riku kertoo. Hän on vähän päälle parikymppinen ammattilainen Itä-Suomesta.

Tukea ja apua ansioluettelon ja työhakemuksen tekemiseen sekä työpaikkojen etsimiseen hän sai omavalmentaja Mai Peltoniemeltä, joka työskentelee UP! Partnersilla. UP! Partners tarjoaa Teollisuusliiton jäsenille urapalveluita.

Kannustus sai toimimaan

Ihan ensimmäiseksi Riku työsti yhdistetyn työhakemuksensa ja ansioluettelonsa yhden sivun mittaiseksi ja visuaalisesti selkeäksi dokumentiksi. Sen alussa on lyhyt kuvaus hänen keskeisestä osaamisestaan, joka luo ensivaikutelman työnantajille. Rikun kuvauksessa kerrotaan esimerkiksi, että hän on tuotannon ja kokoonpanon osaaja, joka viihtyy tuotannon itsenäisissä ja tarkkuutta vaativissa työtehtävissä.

”Rento ja kannustava valmennustapa oli hyvä.”

Seuraavaksi etsittiin potentiaalisia työpaikkoja, ja Riku lähetti työhakemuksia. Kaiken aikaa Mai oli hänen tukenaan. Alussa tapaamisia oli viikon välein ja työnhaun edetessä tapaamiset vähenivät.

”Mai osasi valmentaa minua hyvin, hänellä oli rento ote vailla minkäänlaista painostusta. Oli mukavaa jutella, ja pystyin keskittymään työnhakuun hyvin”, Riku sanoo.

Mukavaa laadunvalvontatyötä

Joidenkin kuukausien päästä Rikulla tärppäsi, ja hän työllistyi määräaikaiseen laadunvalvontatyöhön suureen tehtaaseen.

”Tarkistan tuotteiden laadun ja pakkaan tuotteita. Työni ja työkaverini ovat mukavia”, Riku kertoo.

Kolmivuorotyö sujuu siksikin hyvin, että työvuorosuunnittelua tehdään ergonomisesti, eli se tukee työntekijöiden terveyttä. Mitä Riku haluaa sanoa työnhakijoille?

”Kannattaa yrittää ja muistaa, että tukea työnhakuun saa.”

Omavalmentaja Mai Peltoniemen työnhakuvinkit

  • Tutustu Teollisuusliiton uraportaaliin, joka tarjoaa muun muassa työnhakua, uraa ja hyvinvointia tukevia videoita, webinaareja ja verkkokursseja.
  • Varaa aika omavalmentajalle, kun haluat henkilökohtaista kannustusta ja apua työnhakuun.
  • Ilmoittaudu mukaan työnhaun webinaariin, joka pidetään 13.10. Saat vinkkejä erottuvan CV:n ja motivaatiokirjeen laatimiseen. Kaikki webinaarit voit katsoa myös jälkikäteen tallenteena uraportaalista.

Teksti: Katja Alaja