EU:n taksonomia metsäpolitiikassa keskusteluttaa

EU:n kestävän rahoituksen taksonomian tavoitteena on selkeyttää ilmaston kannalta kestävien sijoituskohteiden luokituksia finanssialalla. Taksonomia-asetus pyrkii vauhdittamaan päästövähennystavoitteiden saavuttamista luomalla luokituksen sille, millaiset rahoitus- ja investointikohteet voidaan katsoa kestäviksi. Hankkeen ilmastomyönteisyys voi vaikuttaa hankkeen saaman rahoituksen hintaan

Taksonomiaesityksen myötä keskusteluun on jälleen noussut se, säilyykö metsäpolitiikkamme omissa käsissämme esimerkiksi kansallisen biotalousstrategian toteuttamista silmällä pitäen.

Komission olisi taksonomiaa laadittaessa pitänyt kuulla eri osapuolia laajemmin. Kriteerien pitää olla ymmärrettäviä ja selkeitä. Lisäksi ylimääräisen byrokratian ja hallinnon luomista tulee välttää. On syytä huomioida myös, että Suomen metsät ovat jo nyt sertifioituja kansainvälisillä sertifikaateilla. Tällä pystytään osoittamaan, että metsiä käytetään vastuullisesti ja kestävästi maassamme.

Myös Valtioneuvosto katsoo, että metsien käsittelyä koskevat tekniset kriteerit ovat osin vaikeasti ymmärrettäviä ja tulkinnanvaraisia ja on asettunut vastustamaan taksonomiaesitystä metsien osalta. Suomi tulee äänestämään EU:ssa esitystä vastaan. Suomen lisäksi esitystä vastustaa Ruotsi.

Teollisuusliitto ei tue taksonomia-asetusta, koska se toteutuessaan heikentää kansallisen metsä- ja biotalousstrategian toteutumista, suomalaisen metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä ja vaarantaa investoinnit Suomeen hallinnollista byrokratiaa lisäämällä. Teollisuusliitto näkee, että Komission tulee valmistella uudestaan taksonomian kestävyysluokittelun kriteerit.

Lue lausunto tästä linkistä