Helsingin ja EsKiVa:n ay-koulu 4

Ay-koulu 4. viikonlopputilaisuus 12. – 13.10.
Teollisuusliiton vapaa-ajan alueella Metallirannassa,
Pitkäniityntie 18 A, Valko (Loviisa).
Tarkempi aikataulu ilmoitetaaan myöhemmin.

Koulutuksen aiheena: Työntekijän sosiaaliturva ja verkostoituminen.
Viikonlopun koulutusosiossa perehdytään mm. työntekijän sosiaaliturvaan, jonka lisäksi vietetään rentoa viikonloppua leikkimielisten kisojen, verkostoitumisen, ruoanlaiton ja yhdessäolon merkeissä.
Syksyn ay-koulun ohjelmasta, aikataulusta, matkustamisesta ja hinnasta tiedotetaan myöhemmin tarkemmin kurssisuunnitelmien valmistuttua.

Teollisuusliiton Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kirkkonummen yhteistyöryhmät järjestävät keväällä kolme arki-iltaan sijoittuvaa ay-koulua Hakaniemessä ja lokakuussa Metallirannassa viikonloppuna kaksipäiväisen koulutustilaisuuden, joiden lisäksi Helsinki-Uusimaa aluetoimisto järjestää syksyllä opintomatkan.
Ay-koulujen kohderyhmänä on työmarkkinoiden käytettävissä olevat jäsenet.

Osallistuessaan vähintään kolmeen ay-kouluun tarjolla olevasta neljästä ay-koulusta, on jäsen oikeutettu osallistumaan syksyllä järjestettävään opintomatkaan.

Kunkin jakson järjestävä ammattiosasto maksaa matkakulut osallistujalle
kuitteja vastaan ja perii ne edelleen Teollisuusliitosta liiton
matkustusohjesäännön mukaisesti.
Kuitit tulee toimittaa viikon sisällä ay-koulusta ilmoittautumislomakkeella
mainitulle vastuuhenkilölle.

Ay-koulu 4:n järjestävä ammattiosasto on
Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ao 409

Lisätietoa ay-kouluista päivitetään verkkosivulle
www.grafinet.fi/teollisuusliitto-yhteistyoryhmat/teollisuusliitto-helsingin-yhtei/

Ilmoittautumiset ay-kouluun sähköisesti tästä linkistä

EsKiVa = Espoo–Kirkkonummi–Vantaa