Julkaisut ja tutkimukset

Alta löydät Teollisuusliiton julkaisemat jäsentutkimukset, toimialakatsaukset ja palkkakatsaukset.

Jäsentutkimukset

Toimialakatsaukset

Toimialakatsauksessa käydään läpi Teollisuusliiton aloille sijoittuvien toimialojen työllisyyttä, tuotantoa, tuottavuutta ja yritysten kilpailukyvyn kehittymistä. Katsauksessa tarkastellaan metalli-, kemian- ja puuteollisuuden lisäksi myös muiden Teollisuusliiton piiriin kuuluvien teollisuudenalojen, alkutuotantoalojen ja palvelullisten alojen kehitystä toimialatasolla.

Tutkimusyksikkö esittelee toimialakatsauksessa omat ennusteensa metalli-, kemian ja puuteollisuuden tuotannon ja työllisyyden osalta. Ennusteet koskevat kuluvaa ja seuraavia kahta vuotta.

Toimialakatsaus julkaistaan kerran vuodessa, joulukuussa. Julkistamisen yhteydessä tutkimusyksikkö järjestää toimialaseminaarin.

Palkkakatsaukset

Palkkakatsauksessa käydään läpi Teollisuusliiton alojen palkkakehitystä toimialoilla ja sopimusaloilla. Lisäksi tarkastellaan tärkeimmissä kilpailijamaissa solmittuja palkkaratkaisuja. Palkkakatsauksessa aineistona käytetään Tilastokeskuksen palkkarakennetilaston (toimialat) ja EK:n tuntipalkkatilaston (sopimusalat) tietoja sekä tutkimusyksikön toteuttamien palkkakyselyjen tuloksia. Palkkakatsaus julkaistaan kerran vuodessa syksyllä.

Kyselyt