Autoalan kaupan ja korjaamotoiminnan koulutussopimus

3 § Ammattiyhdistyskoulutus

Työntekijälle ja toimihenkilölle annetaan tilaisuus osallistua hyväksytylle enintään viikon mittaiselle kurssille työsuhteen katkeamatta, mikäli osallistuminen voi tapahtua tuottamatta yritykselle toiminnallista tai yrityksen tilanne huomioiden merkittävää taloudellista haittaa.

Luottamushenkilö voi osallistua kahdelle enintään viikon mittaiselle kurssille kalenterivuoden aikana.

Korvaus maksetaan sopimusalakohtaisesti sovitun mukaisesti. Edellytyksenä on lisäksi, että koulutuksen on yhteisesti työnantajan ja ao. henkilön välillä todettu liittyvän hänen yhteistyötehtäväänsä yrityksessä ja kurssille osallistuminen voi tapahtua tuottamatta yritykselle toiminnallista tai yrityksen tilanne huomioiden merkittävää taloudellista haittaa.

Paikallisesti voidaan koulutuksesta sopia edellä mainittua laajemminkin.

Samansisältöiselle kurssille voi henkilö osallistua vain kerran ja vuoden aikana tapahtuvia kursseja voi hänen osaltaan olla vain yksi.

Ilmoitus aikomuksesta osallistua kurssille on tehtävä vähintään neljä viikkoa ennen kurssin alkua.

Työnantaja ilmoittaa oikeudesta osallistua kurssille viimeistään neljä viikkoa ennen kurssin alkua. Työnantajan ilmoitus on kuitenkin annettava viimeistään kolmen päivän kuluessa työntekijän osallistumisilmoituksesta. Kielteisessä tapauksessa tulee pyrkiä selvittämään, milloin osallistuminen on mahdollista.

SOVELTAMISOHJE:

Tässä pykälässä luottamushenkilöllä tarkoitetaan pääluottamusmiestä, varaluottamusmiestä, työsuojeluvaltuutettua ja varatyösuojeluvaltuutettua.

4 § Muut edut

Osallistuminen sopimuksen mukaiseen koulutukseen ei vähennä vuosiloma-, eläke- tai näihin verrattavia etuuksia.

Koulutukseen käytetty aika ei ole työaikaa.

Autoalan koulutussopimuksen soveltaminen

Liittojen välillä on sovittu autoalan koulutussopimuksen mukaisesti sopimusalakohtaisesta soveltamisesta seuraavaa:

  1. Koulutussopimuksen 2 ja 3 §:ien mukaisesti suoritettaessa ansionmenetyksen korvausta maksetaan se auto- ja konekorjaamoalalla kulloinkin voimassa olevan keskituntiansion mukaisesti. Auto- ja konekaupan sopimusalueella korvausperuste on kuukausipalkka.

Koulutussopimuksen, ammattiyhdistyskoulutus, 3§ 2 mom. tarkoittamien luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun osallistuessa työnantajan tuen piirissä olevalle kurssille suoritetaan korvattavaa kurssipäivää kohden ateriakorvaus määrältään 26,21 € vuonna 2022. Tämän koulutuslaitos laskuttaa suoraan työnantajalta.