Palvelusvuosilisä

Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen 14.5 luvun mukaisen palvelusvuosilisän tarkoituksena on palkita pitkästä, yhdenjaksoisesta työsuhteesta samassa yrityksessä. 

Edellytykset

Palvelusvuosilisään on oikeutettu työntekijä, jonka työsuhde on tarkasteluhetkeen 30.11.2022 mennessä kestänyt yhdenjaksoisesti samassa yrityksessä vähintään 10 vuotta.

Työsuhteen kestoa ja yhdenjaksoisuutta tarkasteltaessa noudatetaan vuosilomalain soveltamiskäytäntöä, joten esimerkiksi asepalvelusaikaa ei lueta työsuhteen kestoaikaan, vaikka itse työsuhde on voimassa tänä aikana.

Suuruus

Palvelusvuosilisä määräytyy työsuhteen pituuden mukaan. Lisän maksuperusteet muuttuvat 5 vuoden välein 25 vuoteen asti.

Lisä on 10 vuodelta kaksi kertaa edellisen lomanmääräytymisvuoden (1.4.2021–31.3.2022) lomaan oikeutettavien kuukausien lukumäärä (Lkk) kerrottuna työntekijän kolmannen vuosineljänneksen keskituntiansiolla (KTA).

Esimerkki:
Kun työntekijä on tarkasteluhetkellä (30.11.2022) ollut yhdenjaksoisesti 10 vuotta työsuhteessa ja edellisessä lomanmääräytymisvuodesta oikeutettu saamaan vuosilomaa 12 kuukaudesta, lisän laskentakaava on seuraava:

2 x 12 x keskituntiansio = palveluvuosilisän suuruus

Työsuhteen pituuden vaikutus

 10 vuotta mutta ei 15 vuotta   2 x Lkk x KTA
 15 vuotta mutta ei 20 vuotta   4 x Lkk x KTA
 20 vuotta mutta ei 25 vuotta   6 x Lkk x KTA
 25 vuotta tai enemmän   8 x Lkk x KTA

Lyhenteet kaavassa:

Lkk on edellisen lomanmääräytymisvuoden (1.4.2021–31.3.2022) lomaan oikeutettavien kuukausien lukumäärä.
KTA on työehtosopimuksen 15.2 luvussa tarkoitettu kolmannen vuosineljänneksen (heinä-, elo-, syyskuu) keskituntiansio.

Osa-aikatyöntekijä

Osa-aikatyötä tekevälle palvelusvuosilisä lasketaan seuraavasti:

  • Viikon säännöllisten tuntien lukumäärä jaetaan 40:llä.
  • Saadulla luvulla kerrotaan edellä esitetyn kaavan mukaan laskettu palvelusvuosilisä.

Jos työntekijän työsuhde on kestänyt 10 vuotta ja säännöllisen työviikon tuntimäärä on 20 tuntia ja keskituntiansio 10 euroa, lisän suuruus lasketaan seuraavasti:

20 t : 40 = 0,50
0,50 x 2 x Lkk x KTA = 0,50 x 2 x 12 x 10 € = 120 €

Jos työntekijä on tehnyt sekä osa-aika- että kokopäivätyötä, palvelusvuosilisä suhteutetaan edellä olevan kaavan mukaisesti kokopäivätyön ja osa-aikatyön tehdyillä jaksoilla.

Palvelusvuosilisää ei oteta huomioon työehtosopimuksen 15.2 luvun mukaista vuosineljänneksen tai lomanmääräytymisvuoden keskituntiansiota laskettaessa.

Kuukausipalkkainen työntekijä

Työehtosopimuksen kuukausipalkkasopimuksen 17.2 luvun mukaan palvelusvuosilisänä maksettavan korvauksen laskentaperusteena käytetään tuntia kohden laskettua aikapalkkaa. Se saadaan jakamalla työntekijän henkilökohtainen kuukausipalkka luvulla 169.

Maksaminen

Palvelusvuosilisä maksetaan vuosittain joulukuun 1. päivää lähinnä seuraavan palkanmaksun yhteydessä.

Paikallinen sopiminen

Maksuajankohdasta voidaan paikallisesti sopia toisin eli siirtää myöhempään ajankohtaan tai porrastaa useammalle palkanmaksukaudelle.

Työehtosopimuksessa ei ole määritelty mihin asti maksuajankohta voidaan paikallisesti sopien siirtää. Takarajana pitää kuitenkin olla seuraavan palvelusvuosilisän maksuajankohta.

Paikallinen sopimus palvelusvuosilisän maksun siirtämisestä koskettaa aina kaikkia työntekijöitä, joten sopijapuolina on pääluottamusmies ja työnantaja. Tällöin noudatetaan työehtosopimuksen 44 luvun paikallisen sopimisen määräystä.

Sopimus on tehtävä kirjallisesti, mikäli jompikumpi osapuoli sitä pyytää. On kuitenkin suotavaa, että sopimus tehdään aina kirjallisesti ja se koskee vain kyseistä hetkeä eikä jatkuvaa käytäntöä.

Työsuhteen päättyminen

Jos työsuhde päättyy ennen palvelusvuosilisän maksamisajankohtaa ja työntekijä on palvelusvuosilisän piirissä, työntekijälle maksetaan palvelusvuosilisä lopputilin yhteydessä sitä edeltävän joulukuun alusta laskettuna jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jolta on ansaittu vuosilomaa. Näiltä kuukausilta palvelusvuosilisä maksetaan niin, että edellisen palvelusvuosilisän kokonaissumma jaetaan kahdellatoista ja saatu summa kerrotaan uuteen palvelusvuosilisään oikeuttavien kuukausien määrällä.

Esimerkki:

Mikäli työntekijä on saanut 30.11.2021 tarkastelussa palvelusvuosilisää 240 euroa ja työsuhde päättyi 25.10.2022 ja hänelle on 1.12.2021–25.10.2022 (11 kk) kertynyt täydet vuosilomapäivät, palvelusvuosilisää maksetaan 11 kuukaudelta eli 220 euroa.

240 € : 12 = 20 €
11 x 20 € = 220 €

Vaihtaminen vapaaseen

Työnantaja ja työntekijä voivat vuosittain sopia, että työntekijän ansaitsema palvelusvuosilisä tai sen osa vaihdetaan vapaaseen ja sopimus on tehtävä kirjallisesti. Vapaa voidaan pitää palvelusvuosilisän tarkastelujakson jälkeen. Vapaa-ajalta maksetaan keskituntiansiota vastaava korvaus ja vapaa on työssäoloveroista aikaa vuosiloman pituutta määritellessä sekä maanantain–perjantain vapaajakson sisälle sattuvista arkipyhistä maksetaan teknologiateollisuuden työehtosopimuksen mukaisesti arkipyhäkorvaus. Pääluottamusmiehelle annetaan selvitys vaihtokäytännöistä.

Palvelusvuosilisät muilla sopimusaloilla

Teollisuusliiton teknologiasektorin muissa työehtosopimuksissa olevat palvelusvuosilisämenetelmät voivat poiketa joissain kohdin teknologiateollisuuden työehtosopimuksesta, joten ne tulee tarkastaa noudatettavasta työehtosopimuksesta.

Malmikaivokset

Kuten teknologiateollisuuden sopimuksessa.

Pelti- ja teollisuuseristysala

Muilta osin kuin teknologiateollisuuden sopimuksessa, mutta palvelusvuosilisän suuruutta laskettaessa käytetään henkilökohtaista aikapalkkaa.

Kari Lähteenmäki
Sopimuspäällikkö
Teknologiasektori