”Teknologiateollisuuden uppiniskainen asenne neuvotteluissa ei jättänyt muuta vaihtoehtoa”

Teollisuusliitto on päättänyt ylityökiellosta neljälle sopimusalalleen.
Ylityökiellon piirissä on noin 100 000 työntekijää. Ylityökielto koskee teknologiateollisuuden, pelti- ja teollisuuseristysalan ja malmikaivosten sopimusaloja sekä puolustusministeriön työpaikkoja. Ylityökielto ei koske hätätyötä eikä töitä, jotka ovat välttämättömiä hengen ja terveyden turvaamisen kannalta. Ylityökiellosta päätti perjantaina liiton johtoryhmä Teollisuusliiton hallitukselta aiemmin saamansa valtuutuksen mukaisesti.

 On valitettavaa, että joudumme tällaisiin painostustoimiin työnantajia kohtaan. Teknologiateollisuuden uppiniskainen asenne neuvotteluissamme ei kuitenkaan jättänyt meille muuta vaihtoehtoa, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo.

Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden välisissä työehtosopimusneuvotteluissa ei ole päästy Teollisuusliittoa tyydyttävään ratkaisuun. Erityisesti työaikaan liittyvissä kysymyksissä työnantajien esitykset eivät ole olleet hyväksyttävissä.

Kun tähän lisätään hämmästyttävän pitkä lista epäasiallisia työehtojen heikennysesityksiä, jouduimme valitettavasti toteamaan, ettei neuvotteluissa ole nyt etenemisen mahdollisuutta, Aalto jatkaa.

Teollisuusliitto ei Aallon mukaan tavoittele neuvotteluissa kuuta taivaalta. Myös työntekijöiden kuuluu kuitenkin saada kohtuullinen osuutensa. Teknologiteollisuuden ajamilla heikennyksillä työsuhteen ehtoihin ainoastaan heikennetään ilmapiiriä työpaikoilla ja huononnetaan siten samalla tuottavuuskehitystä.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Riku Aalto, puh. 0400 711 072
varapuheenjohtaja Turja Lehtonen, puh. 0400 535 616