Tätä me olemme

Teollisuusliitto on Suomen suurin teollisuuden ammattiliitto. Siihen kuuluu 226 000 jäsentä, joista 79 prosenttia on miehiä ja 21 prosenttia naisia. Jäsenemme työskentelevät 33 sopimusalalla. Liitto on Suomen Ammattiliittojen keskusjärjestön, eli SAK:n, jäsen.

Teollisuusliitto syntyy, kun Metalliliitto, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ja Puuliitto yhdistyvät 1.1.2018. Syntyessään Teollisuusliitto on Suomen vanhin ammattiliitto, sillä sen alkujuuri on vuonna 1894 perustettu Suomen Kirjaltajaliitto.

Teollisuusliiton tavoite on edistää työntekijöiden oikeuksia ja hyvinvointia työelämässä.  Liiton neuvottelemat työehtosopimukset määrittelevät palkkaperusteet, maksettavan palkan vähimmäistason sekä muut työsuhteessa noudatettavat ehdot.

Oikeus solmia työehtosopimuksia perustuu lakiin, mutta liiton neuvotteluvoima perustuu siihen, kuinka suuri osa liiton sopimusalojen työntekijöistä on liiton jäseniä.

Jäsenet kuuluvat paikallisiin ammattiosastoihin, joita Teollisuusliitolla on 715. Käytännössä jäsen liittyy siis työpaikkansa tai alueensa ammattiosastoon, joka puolestaan kuuluu Teollisuusliittoon. Jäsenemme maksavat jäsenmaksua, joka vuonna 2018 on 1,49 prosenttia ennakonpidätyksen alaisesta tulosta.