Teollisuusliitto tekee töitä sinulle
Teollisuusliitto tekee töitä, jotta sinulla olisi paremmat työolot ja työehdot. Neuvoteltaviin ehtoihin kuuluvat muun muassa palkka, työajat, lomat, vapaapäivät ja työturvallisuus. Tällaista edunvalvontaa ei tee mikään muu taho kuin ammattiliitto.
Luottamusmies valvoo etujasi työpaikalla
Luottamusmies edustaa työntekijöitä työpaikalla. Hän toimii neuvottelijana, sopijana, sovittelijana ja tiedonvälittäjänä työntekijöiden ja työnantajan välillä. Luottamusmies auttaa kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa ja toimii aina luottamuksellisesti.
Jos työpaikalla ei ole luottamusmiestä, voivat järjestäytyneet työntekijät yhdessä ammattiosastonsa kanssa järjestää vaalit milloin tahansa.
Jäsenellä on mahdollisuus oikeusapuun
Työsuhteessa ilmenneet erimielisyydet pyritään aina ratkaisemaan ensisijaisesti neuvottelemalla. Oikeusapuun turvaudutaan vasta viimesijaisena keinona silloin, kun asiaa ei syystä tai toisesta saada ratkaistua muulla tavalla esimerkiksi paikallisissa neuvotteluissa tai liiton asiantuntijoiden avustuksella.
Teollisuusliiton sääntöjen mukaan jäsen voi saada liitolta avustusta sellaisten oikeudellisten asioiden hoitamisessa, jotka ovat aiheutuneet työsuhdeasioissa tai jäsenen toiminnasta liitossa ja ammattiosastossa. Oikeusapua voi saada myös työtapaturmien ja ammattitautien vahingonkorvausasioissa.
Liitto tarjoaa monipuolista koulutusta
Opintovapaalaki takaa kaikille jäsenille oikeuden kouluttautua työajalla. Liitto korvaa hyväksymiensä opiskelijoiden kurssimaksun, johon sisältyvät opetus, täysihoito sekä kurssimateriaali. Lisäksi liitto korvaa opiskelijoiden matkakustannukset sekä korvaa ansionmenetystä kurssin ajalta.
Luottamushenkilöille tarkoitetuille kursseille osallistuville työnantaja maksaa korvauksen ansionmenetyksestä eli opiskelija saa palkan kurssin ajalta.
Teollisuusliiton jäsenenä olet Turvassa
Teollisuusliitto on vakuuttanut sinut vakuutusyhtiö Turvan jäsenvakuutuksilla.
Matkustajavakuutuksessa vakuutettuina ovat liiton kaikki jäsenet sekä vakuutetun mukana matkustavat alle 20-vuotiaat lapset. Lapsilla tarkoitetaan vakuutetun omia lapsia ja lapsenlapsia, vakuutetun puolison lapsia sekä vakuutetun kanssa vakinaisesti samassa taloudessa asuvia lapsia. Vakuutus on voimassa Suomesta ulkomaille tehtävillä ja kotimaassa tapahtuvilla matkoilla vapaa-ajalla. Eläkkeellä olevilla vapaajäsenillä ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla jäsenillä vakuutus on voimassa ainoastaan ulkomaanmatkoilla.
Uusi duuni haussa? Nappaa vinkit ja ohjeet työnhakuvalmennuksesta
Teollisuusliiton jäsenenä pääset hyödyntämään Sarasen työnhakuvalmennusta, josta saat tukea ja työkaluja työnhakuun ja työllistymiseen tai vaikkapa työurapohdintoihin ja opiskelumahdollisuuksiin. Valmennus sopii sinulle, oletpa työnhaun kokenut konkari tai viimeisimmästä työnhaustasi on vierähtänyt jo pidempi tovi. Lisäksi löydät vinkkejä muun muassa yrittäjyyteen, muutostilanteisiin sekä tekoälyn hyödyntämiseen.
Lomaile liiton lomaosakkeissa ja mökeillä
Teollisuusliittolaiset voivat vuokrata useita erilaisia lomakohteita ympäri Suomea. Monipuolisia viikko-osakkeita on ympäri Suomea. Niiden lisäksi tarjolla ovat myös liiton omat lomakohteet Ruka-Ihtingin lomahuoneistot, Ängesholmin mökkikylä, Punkaharjun Pankko- ja Tuunaantuvat sekä Kalajoen Puusärkkä -lomahuoneisto.
Lomaile Levillä jäsenetuhintaan
Teollisuusliiton jäsenenä saat 20 % alennuksen Design Hotel Levin ja Levi Hotel Span majoitushinnasta. Alennus on voimassa ympäri vuoden.
Alennuksen saat, kun varaat verkkokaupan kautta ja käytät varatessasi alennuskoodia, jonka löydät Teollisuusliiton mobiilijäsenkortista.
Majoitu jäsenhintaan GreenStar Hotelleissa
GreenStar Hotellit tarjoavat Teollisuusliiton jäsenille alennusta jo valmiiksi edullisista hinnoista työ- ja vapaa-ajan matkustukseen.
Etuhintaisen majoituksen saat, kun teet varauksen osoitteessa www.greenstar.fi ja käytät varauskoodia SAK. Varaudu näyttämään jäsenkorttisi vastaanotossa.
Majoitu edullisemmin Ikaalinen Spa & Resortissa
Teollisuusliiton jäsenenä majoitut edullisemmin Ikaalinen Spa & Resortissa. Saat alennusta päivän hinnasta 30 % päärakennuksen ja Loft-rakennuksen huoneissa, kun käytät varatessasi alennuskoodia, jonka löydät Teollisuusliiton mobiilijäsenkortista.
Lähde lomalle Imatran kylpylään
Teollisuusliiton jäsenet saavat Imatran Kylpylän perushintaisesta hotelli- ja loma-asuntomajoituksesta sekä majoitusvaraukseen yhteyteen etukäteen varatusta, normaalihintaisesta puolihoito- tai täysihoitoateriasta alennusta arkisin (sunnuntaista torstaihin) 20 prosenttia ja viikonloppuisin (perjantaista lauantaihin) 10 prosenttia. Majoituksen hintaan sisältyy aamiainen ja kylpylä Taikametsän käyttö.
Tervetuloa Keurusselän lomamökeille!
Teollisuusliiton jäsenenä majoitut Keurusselän lomamökeillä 30 % alennuksella päivän hinnasta.
Keurusselkä Resortin lomamökit sijaitsevat hotellin välittömässä läheisyydessä. Alueella on 30 hyvin varusteltua mökkiä, joissa jokaisessa on tilaa kuudelle hengelle. Lomamökit ovat paritaloja.
Lohja Spa & Resort tarjoaa rentoutumiselämyksiä
Lohja Spa & Resort tarjoaa mukavaa majoitusta ja hiljattain uusitun elämyskylpylän. Se sijaitsee Karjalohjalla upean Lohjanjärven rannalla vain tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja reilun tunnin ajomatkan päässä Turusta.
Majoitu edullisemmin Murikanrannassa
Teollisuusliiton jäsenenä yövyt Murikanrannassa muita edullisemmin. Saat alennusta ajankohdan hinnasta ympäri vuoden. Jäsenalennus on 20 euroa / huone / vuorokausi.
Majoitu edullisemmin Sokos Hotelsissa
S-ryhmän hotellit tarjoavat liiton jäsenille etuhintaiset vapaa-ajan majoitukset Sokos Hotelleissa ympäri Suomessa aina Tallinnaan saakka. Lisäksi jäsenedut ovat voimassa myös upeissa Radisson Blu ja Radisson RED -hotelleissa Suomessa.
Majoitu VALO Hotellissa
VALO Hotel on täysin uudenlainen hybridihotelli Helsingissä. Hotellissa on yhteensä 422 kotoisaa huonetta, joissa ei ole tingitty mukavuudesta. Avara luonto ja keskuspuiston ulkoilureitit ovat vain kivenheiton päässä.
Yövy halvemmalla hostelleissa
Suomen Hostellijärjestö tarjoaa teollisuusliittolaisille useita etuja.
Teollisuusliittolaiset saavat majoitukset Suomen Hostellijärjestön Suomessa sijaitsevissa hostelleissa kymmenen prosenttia normaalia majoitushintaa edullisemmin. Etu on henkilökohtainen.
Hyödynnä Eckerö Linen etukoodit
Teollisuusliiton jäsenenä saat jopa 50 % alennusta m/s Finlandian henkilö- ja ajoneuvolippujen risteily- ja reittimatkojen hinnasta.
Risteile edullisemmin Tallink Siljan laivoilla
Teollisuusliittolaiset voivat liittyä Tallink Siljan Club One -jäseneksi ilmaiseksi, suoraan keskimmäiselle Silver-tasolle.
Club Onen jäsenet saavat alennuksia, etuja ja tarjouksia niin merellä kuin maissa. Ohjelmassa on neljä tasoa: Club, Silver, Gold ja Platinum.
Risteile edullisemmin Viking Linen laivoilla
Viking Linen vapaa-ajan matkaedut ovat voimassa Teollisuusliiton jäsenille. Tee varaukset verkossa osoitteessa vikingline.fi. Samasta osoitteesta löydät myös reitit, aikataulut ja hinnat.
CityShopparilla saat käyttöösi yli 1 000 etua
Lataa liiton mobiilijäsenkortti – saat heti käyttöösi CityShopparin.
Nyt jos koskaan kannattaa ladata liiton mobiilijäsenkortti: kortin ladattuasi saat maksutta käyttöösi CityShopparin. CityShoppari tarjoaa 1 000 etua eri puolilla maata: esimerkiksi alennuksia kahviloista ja ravintoloista, vaateliikkeistä, erilaisista kauneuspalveluista tai vaikkapa autohuollosta.
Nesteen polttonestealennukset
Teollisuusliiton jäsenenä saat alennusta polttonesteistä Nesteen Palveluasemilta. Alennus on bensiinistä 0,0210 €/l ja dieselistä 0,0210 €/l. Edun saat lisäämällä tiedon liiton jäsenyydestä Neste-äppiin. Express-asemilta etua ei myönnetä.
Saat edun Neste-äpillä, joka mahdollistaa tankkaukset kätevästi matkapuhelimella ilman korttia tai käteistä. Voit ladata äpin mobiilijäsenkortistasi tai puhelimesi sovelluskaupasta.
Hertz-edut Teollisuusliiton jäsenille
Teollisuusliiton jäsenenä voit hyödyntää autonvuokrausedut Suomessa ja ulkomailla. Alennus on jopa 15 %. Tarkistathan hinnan auton varausvaiheessa. Alennus ei koske MiniLeasing-hintoja.
Voit myös kerätä pisteitä Hertz Gold Plus Rewards-ohjelmassa tai lukuisten Hertzin kumppaneiden kautta.
Hyvinvointilomat – tutustu lomatarjontaan
Hyvinvointilomat ry järjestää tuettuja täysihoitolomia lapsiperheille, työttömille sekä eläkeläisille.
Tuettuja lomia haetaan Hyvinvointilomien verkkosivujen kautta hakuaikana. Hakeminen tai loman saaminen eivät edellytä jäsenyyttä.
Tukea hyvinvointiin edullisesti PHT ry:n hyvinvointikursseilta
Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry järjestää edullisia hyvinvointikursseja aikuisille. Kurssit tarjoavat tukea työssä ja arjessa jaksamiseen sekä ammattilaisten ohjausta hyvinvoinnin ja elintapojen haasteisiin.
F-Securen edut
F-Secure antaa SAK:laisten liittojen jäsenille 20–50 euron suuruiset alennukset Internet Security, VPN, ID Protection ja Total -tuotteistaan.
Tietoa ja tarinoita jäsenlehti Tekijästä
Voit tilata Tekijän painetun lehden eAsioinnista. Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa.
Lehtietu
Teollisuusliiton jäsenenä voit tilata palkansaajalehden vuositilausta edullisemmin. Edun voi käyttää myös digitaaliseen lehtitilaukseen.
Tarjous Storyteliltä
Teollisuusliiton jäsenenä sinulla on mahdollisuus kokeilla Storyteliä 30 päivää ilmaiseksi. Tämän jälkeen saat lisäksi 11 kk ajan 15% alennuksen. Tarjous koskee Storytel Standard -tilausta johon sisältyy 50 tuntia luku- ja kuunteluaikaa joka kuukausi.
Synsamin tuotteita etuhintaan
Teollisuusliiton jäsenenä sinä ja perheesi saatte alennusta Synsam-optikkoliikkeen tuotteista. Muistathan kertoa asiointisi yhteydessä, että olet Teollisuusliiton jäsen, niin saat edut käyttöösi.
