Työsulkuavustusta voi hakea 19.12. lähtien eAsioinnissa – katso ohjeet

Metsäteollisuus ry:n julistaman työsulun 12.–18.12. työsulkuavustusta voi hakea 19.12. lähtien.

Toimi näin:

Hae avustusta eAsioinnista, jonne voit kirjautua henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksillasi.

eAsioinnin etusivulta löydät ”lakkoavustus”-painikkeen.

Merkitse menetettyjen työvuorojen lukumäärä:

  • 8-tunnin työvuoro merkitään numerolla 1
  • 10-tunnin työvuoro merkitään numerolla 1
  • 12-tunnin työvuoro merkitään numerolla 1,5

Jos olet esimerkiksi menettänyt viisi 8 tunnin työvuoroa, pitää sinun merkitä menetettyjen työvuorojen kohdalle luku 5.

Tarkista, että tilinumerosi on oikein.

Muista painaa ”tallenna”-painiketta.

Avustuksen suuruus on 70 euroa työvuorojärjestelmän mukaiselta työvuorolta (myös 10 tunnin vuorolta). Lakkoavustus maksetaan 12 tunnin vuorosta 1,5 kertaisena.

Liitto vähentää avustuksesta verohallinnon päätöksen mukaisen veron. 16 euroa 70 euron avustuksesta on verotonta, loppuosasta peritään 35 prosenttia veroa. Vero tilitetään suoraan liitosta verottajalle. Jäsenelle käteen maksettava osuus on 51,10 euroa.

Verokorttia ei tarvitse toimittaa.

Huomioithan, että eAsioinnissa ilmoitettavasta maksupäivästä menee 2–3 arkipäivää siihen, että maksu näkyy tililläsi.

Jos lakkoavustuspainiketta ei löydy

Tarkista, että työpaikka/toimipistetieto on oikea/kunnossa. Löydät toimipaikkakiinnityksesi ”jäsentiedot”-painikkeen kautta.

Mikäli tiedoissasi on puutteita, pääset muuttamaan niitä ”muokkaa”-painikkeen avulla. Muista painaa ”tallenna” sen jälkeen, kun olet tehnyt muutokset.

Tehtyäsi muutokset, palaa takaisin eAsioinnin etusivulle, niin ”lakkoavustus”-painike ilmestyy.

Epäselvissä tilanteissa voit laittaa sähköpostia osoitteeseen [email protected].

Vain liiton jäsenet ovat oikeutettuja työtaisteluavustukseen.Avustuksen saavat kaikki ne, jotka ovat liittyneet Teollisuusliiton jäseniksi 5.12. mennessä.