Teollisuusliitto aloittaa lakon Granon toimipisteissä

Teollisuusliitto käynnistää keskiviikkona 10. kesäkuuta viiden päivän lakon Grano Oy:ssä. Lakko koskee yli 500 Granon työntekijää eri puolilla Suomea. Lisäksi Teollisuusliitto julistaa yritykseen ylityökiellon, joka alkaa maanantaina 8.6. ja päättyy sunnuntaina 21.6.

Syynä työtaistelutoimiin on se, että Grano on yksioikoisesti kieltäytynyt noudattamasta media- ja painoalan yleissitovaa työehtosopimusta. Samoin yritys ei ole tunnustanut sopimuksen mukaista luottamusmiesjärjestelmää.

– Granon työntekijät hakevat työpaikalle reilua peliä ja molemminpuolista kunnioitusta. Yrityksen pitää kunnioittaa työntekijöiden perusoikeuksia, kuten järjestäytymis- ja neuvotteluoikeutta. Granon on myös noudatettava Suomen lainsäädäntöä ja yleissitovaa työehtosopimusta, Teollisuusliiton erityisalojen sektorijohtaja Marko Rosqvist sanoo.

Granossa on aiemmin sovellettu tulostusalan työehtosopimusta, jossa toisena osapuolena oli Palvelualojen ammattiliitto. PAM kuitenkin luopui tänä vuonna alan sopimuksestaan, koska katsoi, ettei samalla toimialalla ole järkevää olla kahta toisistaan poikkeavaa työehtosopimusta. Näin noin 1 200 alan sopimuksen piirissä olevaa työntekijää siirtyi kattavamman, Teollisuusliiton solmiman media- ja painoalan sopimuksen piiriin.

Kyseinen sopimus on nyt ainoa graafisen alan yleissitova työehtosopimus, jota työnantajien on siis noudatettava.

Grano on koronakriisin aikana ryhtynyt valmistamaan myös terveydenhuollon suojavarusteita julkiselle sektorille. Tämä tuotanto ei ole lakon piirissä. Työntekijäpuolella kuitenkin pelätään, että yrityksen sopimuksista piittaamaton toiminta vaarantaa tämän uuden liiketoimintamuodon tulevaisuuden, sillä julkisiin hankintoihin liittyy yhtenä kriteerinä yleissitovan työehtosopimuksen noudattaminen yrityksessä.

Granon pääomistaja on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö Panostaja.

Lisätietoja

Marko Rosqvist, puh. 050 303 9275