Euroopan terästyöntekijät peräänkuuluttavat toimia työpaikkojen turvaamiseksi

1.10.2020 terästyöntekijät ympäri Eurooppaa kampanjoivat aikaansaadakseen kiireellisiä toimenpiteitä, joilla tavoitellaan toimia terästeollisuuden työpaikkojen toimintaedellytysten turvaamiseksi, alan kilpailuvääristymisten ehkäisemiseksi sekä ympäristöystävällisempien tuotantotapojen kehittämiseksi. Tavoitteena on, että eurooppalaista terästeollisuutta ja sen työpaikkoja olisi myös tulevaisuudessa.

Kampanja on osoitettu EU-komissiolle, kansallisille hallituksille sekä koko terästeollisuussektorille.  Eurooppalainen terästeollisuus oli vaikeuksissa jo ennen koronaviruksen leviämistä, mikä entisestään syvensi kyseisen sektorin yritysten ja niiden työntekijöiden vaikeuksia.

Terästuotanto EU-alueella on supistunut 40 prosenttia ja uusien tilausten määrä jopa 75 prosenttia. Seillä on ollut suuri vaikutus terästyöntekijöihin ympäri Eurooppaa. On arvioitu, että jopa 45 prosenttia sektorin työntekijöistä on vähentämistoimenpiteiden uhan alla.

Suomessa kampanjaa tukevat Teollisuusliitto, Ammattiliitto Pro, Ylemmät Toimihenkilöt YTN, sekä Metallinjalostajat.

Kampanja-lennäkin löydät tästä