Yhteistä kemiaa -verkkosivusto avattu

Kemianteollisuus ry, Ammattiliitto Pro ry, Teollisuusliitto ry ja Ylemmät toimihenkilöt YTN ry ovat yhdessä julkaisseet torstaina 12. tammikuuta Yhteistä kemiaa -verkkosivuston. Sivusto on tarkoitettu kemian ja sen lähialojen työpaikoille paikallisen sopimisen edistämiseen ja yhteiseen kehittämiseen henkilöstön edustajien ja työnantajien välillä.

– Liitot uskovat aitoon paikalliseen sopimiseen ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Haluamme tuoda näkyväksi paikallisen sopimisen kulttuurin yrityksissä ja kehittää sitä yhdessä. Paikallisessa sopimisessa piilee edelleen valtavaa potentiaalia, kertoo Kemianteollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä.

– Ensisijaisesti materiaalin tarkoituksena on toimia käytännön läheisinä työkaluina työpaikoille paikalliseen sopimiseen ja työaikojen suunnitteluun eri tarpeita vastaavasti, Pron kemianalan sopimusalavastaava Taru Reinikainen

– Yhteistyö liittojen välillä näkyy nyt myös sivuston kautta jäsenistölle, olemme pitkäjänteisesti kehittäneet yhdessä paikallista sopimista tukevaa materiaalia, kertoo kemian sopimusalavastaava Mia Adolfsson YTN:stä.

Sivustolle on koottu muun muassa esimerkkejä siitä, miten liitot voivat työpaikkoja tukea paikallisessa sopimisessa ja yhteistoiminnan kehittämisessä. Sieltä löytyy myös liittojen yhteiset oppaat kuten monipuoliset työajat kemianteollisuudessa ja paikallinen sopiminen kemian aloilla sekä paljon muuta materiaalia. Materiaalit ovat kaikkien työpaikkojen vapaasti käytettävissä ja hyödynnettävissä.

Lisätietoja:

Työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä, 040 778 0182, [email protected]  Kemianteollisuus ry
Sopimusalavastaava Taru Reinikainen, 050 581 4371, [email protected] Ammattiliitto Pro ry
Kemian sektorin johtaja Toni Laiho, 050 303 9272, [email protected] Teollisuusliitto ry
Sopimusalavastaava Mia Adolfsson, 040 574 6668, [email protected] Ylemmät toimihenkilöt YTN ry