Teollisuusliiton ulosmarssit laajentuvat Kaakkois-Suomeen: ”Kaikki leikkaukset ja heikennykset kohdistuvat työntekijöihin”

Teollisuusliitto jatkaa poliittisia työtaistelutoimiaan hallituksen työelämäheikennyksiä vastaan tiistaina 3. lokakuuta. Toimenpiteet ovat lyhytkestoisia tunnin ulosmarsseja Kaakkois-Suomen vaalipiirissä. Toimet ovat osa SAK:n yhteistä Painava syy -kampanjaa, jonka tavoitteena on puolustaa työntekijöitä hallituksen yksipuolisia heikennys- ja leikkausesityksiä vastaan.

– Hallitusohjelman kymmeniä kohtia sisältävä lista työelämäheikennyksistä on luettu työpaikoilla tarkkaan läpi. Johtopäätökset siitä ovat selvät. Suomalaista työelämää viedään nyt väärään suuntaan.

– Teollisuuden työntekijät jatkavat ulosmarsseja työpaikoiltaan, jotta heidän viestinsä menee varmasti perille. On kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista kohdistaa näin voimakkaita heikennyksiä ja leikkauksia yhteen ja samaan tahoon: työntekijöihin, sanoo Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

Hallitus vähättelee toimiensa vaikutusta työntekijöiden arkeen ja oikeuksiin

Maan hallituksen suunnalta on esitetty väitteitä, joiden tarkoituksena on vähätellä politiikkatoimien vaikutusta työntekijöiden arkeen ja oikeuksiin. Hallitus on muun muassa väittänyt, ettei sairaussakko leikkaa automaattisesti kenenkään sairausajan palkkaa. Teollisuusliitto kehottaa työntekijöitä keskustelemaan tulevista heikennyksistä ja leikkauksista työpaikan luottamusmiehen kanssa, mikäli niiden sisällöstä ja vaikutuksista on epäselvyyttä.

– Työpaikkojen luottamusmiehet tuntevat työelämän lait selkeästi paremmin kuin maan hallitus tuntee. Teollisuusliiton luottamusmiehet ovat koulutettuja sekä osaavia, ja heillä on liiton juristien tuki aina takanaan.

– Suomalaista työntekijää ei muutenkaan kannattaisi aliarvioida. Erityisesti teollisuuden työpaikoilla tiedetään, mikä merkitys työehtosopimuksella ja lainsäädännöllä on niin omalle palkkapussille kuin reilulle kohtelulle, Aalto päättää.

Teollisuusliitto noudattaa poliittisissa työtaistelutoimissa 4 päivän ilmoitusaikaa. Ulosmarssit eivät koske hätätyötä eivätkä sellaista työtä, joka on välttämätöntä hengen ja terveyden turvaamisen kannalta. Tiistaina 3. lokakuuta toteutettavat ulosmarssit ovat tunnin mittaisia. Ulosmarsseihin osallistuvat toimipaikat sijaitsevat Kaakkois-Suomen vaalipiirin alueella. Toimipaikat ovat:

ABB Oy Marine and Ports Hamina, Andritz Savonlinna Works Oy, BASF Oy – Hamina, Casemet Oy – Mikkeli, Enersense IN Oy – Inkeroinen, Enersense IN Oy – Hamina, Exel Composites Oyj – Mäntyharjun tehdas, Lumon Oy, Sulzer Pumps Finland Oy Pumpputehdas, Terästorni Oy, The Switch Engineering Oy – Lappeenranta ja Vitrulan Composites Oy – Mikkeli.

Tarkemmat tiedot ulosmarssitoimipisteistä löytyvät osoitteesta www.teollisuusliitto.fi/painavasyy. Teollisuusliitto tiedottaa uusista ulosmarsseista lisää huomenna 30.9.2023.

Lisätietoja:

Riku Aalto (Haastattelut)
0400 711 072

Mika Häkkinen (Työtaistelutoimiin ja luottamusmiehiin liittyvät tiedustelut)
Järjestämisvastaava
040 652 8722