Nokia irtisanoi luottamusmiehen – Teollisuusliitto tuomitsee jyrkästi

Teollisuusliitto tuomitsee jyrkästi Ylempien toimihenkilöiden YTN:n luottamusmiehen irtisanomisen. Nokia purki tylysti Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron ja YTN:n kolmen päivän lakon jälkeen pitkäaikaisen työntekijänsä työsuhteen.

– Teko vaikuttaa saamamme selvityksen mukaan ilmiselvältä kostotoimelta järjestöjen painostustoimille. Tällainen käytös ei ole missään nimessä hyväksyttävää eikä se kuulu sen paremmin yritysten kotimaiseen kuin kansainväliseenkään toimintaan, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo.

Insinööriliiton mukaan irtisanottu luottamusmies on tehnyt tunnollisesti pitkän työuran Nokialla. Väitteille työnantajan vahingoittamisesta ei ole perusteita.

– Työnantajapuolella näyttää hiertävän se, että eri työntekijäryhmät hakevat nyt yhteisessä rintamassa oikeutta meneillään olevissa tes-neuvotteluissa. Merkkejä koventuneista otteista on toki näkynyt aivan neuvottelujen alusta lähtien.

– Työnantajaleirin on kuitenkin hyvä ymmärtää se, että mekään emme katsele toimeettomina, mikäli työntekijöiden painostusta aletaan tehdä tällaisin hyvin kyseenalaisin keinoin, Aalto jatkaa.

Teollisuusliiton oma hallitus käsitteli työmarkkinoiden tilannetta perjantaina 13.12.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Riku Aalto, puh. 0400 711 07