Teollisuusliitto julistaa uusia poliittisia lakkoja – Vuorokauden mittaisia työnseisauksia maanlaajuisesti

Teollisuusliitto on tänään 28.3. jättänyt ilmoituksen maanlaajuisista päivän kestävistä poliittisista lakoista. Lakot järjestetään eri teollisuuden aloilla aikaisemmin ilmoitetun 1 viikon pituisen lakon lisäksi. Työnseisaukset kohdistuvat useille teollisuuden toimialoille. Työnseisaukset toteutetaan 5. huhtikuuta 2024.

Lakot ovat osa SAK:n Painava syy -kampanjaa. Päivän pituiset lakot ovat tuenosoitus niille 7000 lakkoilijalla, jotka ovat jo kolmatta viikkoa lakossa. Kaikilla työtaistelutoimilla vastustetaan työehtojen heikennyksiä ja leikkauksia sekä vaaditaan Petteri Orpon hallitusta neuvottelemaan työntekijäpuolen kanssa.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto korostaa, että työntekijöillä on nyt poikkeuksellisen monta syytä osoittaa mieltään.

– Hallituksen linja suhteessa työntekijöihin on poikkeuksellisen kova. Leikkauksien myötä duunariköyhyys lisääntyy 100 000 aikuisella ja 17 000 lapsella. Merkitystä ei ole sillä, onko ihminen töissä vai ei. Nämä leikkaukset osuvat kauttalinjan duunareihin. Niin armoton on hallituksen ”työnlinja”, että työntekijöitäkin köyhdytetään.

– Työmarkkinoiden taksiuudistuksen eli paikallisen sopimisen kokonaisuuden myötä heikot paikalliset sopimukset vyöryvät työpaikoille ja yleissitovat työehtosopimukset menettävät merkityksensä. Suomeksi tämä tarkoittaa, että palkka pienenee ja työaika kasvaa, kun minimiehdot vähitellen katoavat.

– Teollisuusliiton jäsenet puolustavat pohjoismaista työmarkkinamallia, jonka perusajatuksiin kuuluu asioista sopiminen ja neuvotteleminen. SAK:n tarjoamat kompromissiehdotukset toisivat hallituksen politiikkaan kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta. Samalla ne lopettaisivat lakot ja palauttaisivat työrauhan, sanoo Riku Aalto.

Päivän kestävän työnseisauksen piirissä on 56 toimipaikkaa ja noin 4300 teollisuuden työntekijää. Lakot eivät koske hätätyötä, eivätkä sellaista työtä, joka on välttämätöntä hengen ja terveyden turvaamiseksi.

Tarkemmat tiedot lakonalaisista toimipaikoista löydät tästä linkistä.

Lisätietoja

Puheenjohtaja Riku Aalto (haastattelut), puhelin 0400 711 072.

Järjestöyksikön johtaja Vesa Aallosvirta (työtaistelutoimiin ja luottamusmiehiin liittyvät tiedustelut), puhelin 040 820 9026.