Liitto julisti uusia työtaistelutoimia – Metsäteollisuus ry neuvotteluhaluton ja harjoittaa vääristelevää propagandaa

Teollisuusliitto pidentää ja laajentaa mekaanisen metsäteollisuuden lakkoaan. Liitto päätti 9.2. jatkaa meneillään olevaa työtaistelua kahdella viikolla siten, että se päättyy 8. maaliskuuta.

Meneillään oleva lakko kestää 24. helmikuuta asti.

Lisäksi lakko laajenee. Mukaan tulee nyt yrityksiä puusepänteollisuudesta sekä biotuoteteollisuudesta. Kaikkiaan lakon piirissä on tuolloin noin 10 000 työntekijää.

Mekaanisen metsäteollisuuden ylityökielto ulotetaan kestämään 10.3. asti.

Bioteollisuudessa ja puusepänteollisuudessa ylityökielto alkaa 10.2. ja päättyy 8.3. Lisäksi teknisen huollon ja kunnossapidon teknologiateollisuuden sopimuksessa olevat työntekijät ovat tukilakossa samoin 8.3. asti.

Uusien työtaistelutoimien syynä on se, että neuvottelut työnantajia edustavan Metsäteollisuuden kanssa eivät ole edistyneet lainkaan. Lisäksi työnantajapuoli on syyllistynyt vääristelevään propagandaan. Metsäteollisuus on muun muassa väittänyt, että neuvottelut mekaanisessa metsäteollisuudessa eivät olisi edistyneet Teollisuusliiton vastahakoisen asenteen takia.

Teollisuusliitto on kuitenkin neuvotellut eri aloilleen jo 17 uutta työehtosopimusta, viimeksi kolmelle kemian sektorin alalle. Sen sijaan Metsäteollisuus ei ole onnistunut saamaan aikaan vielä ensimmäistäkään sopimusta, vaikka sen edustamilla aloilla sopimukset ovat päättyneet jo viime vuoden puolella.

Teollisuusliiton ja Metsäteollisuuden sopimuskiistan sovittelu jatkuu maanantaina valtakunnansovittelijan toimistossa.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Riku Aalto, puh. 0400 711 072