Jäsenpalvelussa ruuhkaa, Teollisuusliitto pahoittelee

Teollisuusliiton puhelinpalvelu ja sähköpostiliikenne ovat ruuhkaantuneet. Syynä on liittojen yhdistyminen ja vuodenvaihteen tilanne. Pahoittelemme odotus- ja vastausaikojen pidentymistä. Kiitokset jäsenille kärsivällisyydestä, pyrimme purkamaan ruuhkaa kaikin keinoin.

– Kolmen liiton eri järjestelmien yhteensovittaminen tuottaa teknisiä ongelmia. Esimerkiksi dokumenttien skannaamisessa on ollut vaikeuksia, mikä hidastaa jäsenasioitten käsittelyä, kertoo jäsenrekisterivastaava Kirsi Jääskeläinen.

Yksi tekijä on, että liittojen ja työttömyyskassojen yhdistymiset on toteutettu eri aikatauluilla: liitot yhdistyivät marraskuun alussa, kassat vasta vuodenvaihteessa.

– Ruuhkaan vaikuttaa myös se, että mekaanisen metsäteollisuuden sopimusalalla valmistaudutaan työtaistelutoimiin. Nämä valmistelut sitovat osan työntekijöistämme.

Jäsenpalvelunumero on 020 690446. Puhelusta veloitetaan paikallisverkko- tai matkapuhelinmaksu. Numero palvelee arkisin kello 8.30–15, paitsi alkuvaiheessa ei torstaisin.

– Toistaiseksi joudumme pitämään puhelinpalvelun kiinni torstaisin, jotta voimme purkaa ruuhkaa ja tallentaa jäsenyysasiat järjestelmiin, kertoo Jääskeläinen.

Jäsenrekisterin sähköpostiosoite on [email protected]. Puuliiton ja TEAMin sähköpostiosoitteet eivät ole enää käytössä.

Teollisuusliiton eAsioinnissa osoitteessa teollisuusliitto.yap.fi voit:

 

  1. Muuttaa tai lisätä osoitetietoja, puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen.
  2. Lisätä työpaikan/toimipaikan eli sen missä olet töissä. Tämä on tärkeä tieto muun muassa mahdollisissa poikkeustilanteissa!
  3. Lisätä tilinumeron.
  4. Laskea jäsenmaksun määrän ja viitenumeron maksamista varten, jos työnantaja ei peri sitä palkasta.
  5. Ilmoittaa jäsenmaksuvapautuksesta, kun olet sairaana, työttömänä, asepalveluksessa tai vanhempainvapaalla.
  6. Tilata mobiilijäsenkortin puhelimeesi.
  7. Täyttää ja lähettää ansiopäivärahan ensi- ja jatkohakemuksen.
  8. Lähettää hakemuksen liitetiedot.
  9. Katsella omia hakemus- ja maksutietoja.
  10. Nähdä annetut päätökset ja maksuilmoitukset.
  11. Nähdä enimmäismäärälaskureihin kertyneet päivät.