Liitto mukana rakennuttamassa asuntoja Uuteenkaupunkiin
Autoteollisuuden piristyminen Uudessakaupungissa on aiheuttanut kaupunkiin asuntopulan.
Y-Säätiö-konserni on solminut KVR-urakkasopimuksen vuokra-asuntojen rakentamisesta Uuteenkaupunkiin. Uudenkaupungin vuokra-asuntokohde on samalla ensimmäinen tulos Y-Säätiö-konsernin ja ammattiliittojen yhteistyöstä.
Aiesopimus yhteisistä rakennuttamishankkeista solmittiin viime keväänä. Tavoitteena on lisätä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen määrää kasvukeskuksissa.
Uudenkaupungin vuokra-asuntojen rakentaminen käynnistyy kesäkuussa. Asunnot valmistuvat alustavan arvion mukaan kesällä 2019.
Asuntoihin voi hakea M2-Kotien kautta. Viisikerroksiseen taloon rakentuu 31 erikokoista ARA-vuokra-asuntoa. Kohde sijaitsee Uudenkaupungin Ketunkallion hyvien kulkuyhteyksien ja palvelujen äärellä.