Kemian sektorin Toni Laiho: Omistajapolitiikalla tuettava kasvua ja työllisyyttä

Teollisuusliiton kemian sektorin johtaja Toni Laiho vaatii strategisempaa otetta valtion omistusten hoitamiseen. Laihon mielestä esimerkiksi Nesteen myynnistä saatujen tulojen siirtäminen kohdentumattomasti suoraan valtiovarainministeriölle oli virhe.

– Suomen tulevaisuuden näkökulmasta valtion omaisuuden myyminen ja rahojen käyttäminen kulutukseen on epäviisasta toimintaa. Oikeampi menettely olisi pitää omistukset ja käyttää niistä saatavia osinkotuloja uusien yhtiöiden luomiseen ja rahoittamiseen tulevaisuuden toimialoille, Laiho korosti Teollisuusliiton biotalousseminaarissa Helsingissä.

Eduskuntavaalien jälkeen muodostettava hallitus on hänen mukaansa paljon vartijana erityisesti talouden kasvun ja työllisyyden mahdollistamisessa. Nykyinen hallitus loi omistajapolitiikan toteuttamista varten aivan uuden, budjettitalouden ulkopuolella olevan työkalun, Valtion kehitysyhtiö Vaken.

– Nesteen myyntirahojen piti mennä kehitysyhtiöön, jotta Vake voisi synnyttää ja kehittää uutta yritystoimintaa, lisätä investointeja, perustaa uusia yrityksiä ja vahvistaa yritysten pääomarakenteita. Ne ovat kovasti kannatettavia periaatteita. Jokin tässä nyt kuitenkin mättää, kun myyntitulot kyllä hankittiin Nesteestä, mutta mikään muu ei sitten olekaan liikahtanut, Laiho harmittelee.

Hänen mukaansa näyttääkin siltä, että Nesteen ja muidenkin valtion omistamien yhtiöiden osakkeita liikutellaan vain myyntitarkoituksessa.

– Se ei voi olla oikea suunta eikä seuraavan hallituksen linjavalinta, Laiho korostaa.

Lisätietoja: Toni Laiho, puh. 050 303 9272