Granon lakkoon aikalisä

Teollisuusliitto peruu toistaiseksi hyvän tahdon eleenä keskiviikkona alkavaksi ilmoitetun lakon Grano Oy:n toimipisteissä. Teollisuusliiton ja Granon edustajat pääsivät tiistaina neuvottelukosketukseen valtakunnansovittelijan avustuksella. Grano on aiemmin kieltäytynyt kaikenlaisista neuvotteluista.

Teollisuusliitto ilmoitti viime viikolla käynnistävänsä lakkotoimet Granossa keskiviikkona 10.kesäkuuta. Lakon oli määrä kestää viisi päivää.

Lakkoilmoituksen taustalla on se, että Grano on yksioikoisesti kieltäytynyt noudattamasta media- ja painoalan yleissitovaa työehtosopimusta. Yritys ei myöskään ole tunnustanut sopimuksen mukaista luottamusmiesjärjestelmää.

Granossa noudatettiin aiemmin tulostusalan työehtosopimusta, jossa toisena osapuolena oli Palvelualojen ammattiliitto PAM. PAM kuitenkin luopui tänä vuonna alan sopimuksestaan ja näin myös Granon työntekijät siirtyivät kattavamman, Teollisuusliiton solmiman media- ja painoalan sopimuksen piiriin.

Teollisuusliiton Granoon julistama ja maanantaina alkanut ylityökielto jää edelleen voimaan. Osapuolet tapaavat seuraavan kerran torstaina valtakunnansovittelijan johdolla.

Lisätietoja

Sektorijohtaja Marko Rosqvist, puh. 050 303 9275