Teollisuusliiton valtuuston kannanotto: Ostovoimakriisi vaatii kiky-köyhdyttämisestä eroon pääsemistä

Juha Sipilän hallituksen läpi runnoma kiky köyhdyttää työntekijöitä edelleen. Suomalaisten palkansaajien ostovoima on heikentynyt alkuvuonna 2022 eniten yli neljäänkymmeneen vuoteen. Yhtenä syynä on Ukrainassa käytävän sodan aiheuttama polttoaineen, elintarvikkeiden ja lukuisten muiden perushyödykkeiden hintojen nousu. Tämän päälle tulee edelleen kiky-paketin mukana tullut kahden prosentin sosiaalivakuutusmaksujen siirto työnantajilta työntekijöiden maksettavaksi.

Tässä tilanteessa on viimeinkin aika palauttaa tämä maksu takaisin työnantajille, joille se kuuluukin. Kun kiky-ratkaisun sälyttämistä työntekijöiden niskoille perusteltiin kilpailukyvyllä, on nyt työnantajien vuoro osallistua suomalaisten ostovoiman turvaamiseen. Vain palkansaajien ostovoiman vahvistaminen takaa työllisyysasteen myönteisen kehityksen jatkumisen ja suojelee esimerkiksi koronapandemiasta toipuvia palvelualoja.

Inflaatio nostaa työntekijöiden oikeutettuja odotuksia palkankorotusten tasosta niin yksityisillä kuin julkisillakin sopimusaloilla ensi syksyn palkkakierroksella. Työnantajat eivät pääse näitä vaatimuksia pakoon. Siksi nyt jos koskaan olisi syytä etsiä yhteisiä ratkaisuita ostovoiman turvaamiseksi, jossa kiky-maksujen palautus olisi yksi elementti. Toinen työkalu voisivat olla euromääräiset palkankorotukset. Tämä hyödyttäisi erityisesti pieni- ja keskituloisia palkansaajia.

Nykyisissä poikkeuksellisissa oloissa työmarkkinajärjestöjen yhteisymmärryksessä maan hallitukselle tekemä esitys ratkaisusta ostovoiman turvaamiseksi vakauttaisi talouden ja työllisyyden näkymiä sekä vahvistaisi suomalaisten turvallisuuden tunnetta. Tällainen ratkaisu tulisi myös työnantajille edullisemmaksi, kuin palkansaajien kasvaviin odotuksiin vastaaminen sopimusalakohtaisissa työmarkkinapöydissä.

Lisätietoja:

yhteiskuntasuhdepäällikkö Timo Nevaranta, p. 050 574 1430