Elokuussa inflaatio laski 5,6 prosenttiin

Edelliskesän aikana kuluttajahinnat hivuttautuivat hitaasti alemmas. Tilastokeskus ilmoitti elokuun inflaatioasteen olevan 5,6 prosenttia. Vielä alkuvuonna inflaatio oli 8 prosentin tuntumassa, helmikuussa peräti 8,8 prosenttia. Edellisen kerran inflaatio oli 5 prosentin tuntumassa maalis- ja huhtikuussa 2022. Syynä -0,9 prosenttiyksikön pudotukseen oli kuitenkin pääasiassa se, että Tilastokeskus korjasi sähkön hintaindeksiä.

Suunta on palkansaajien kannalta suotuinen. Inflaation ennakoidaan hellittävän entisestään. Kuluttajahinnat voivat laskea, jos kauppiaat eivät halua kasvattaa voitto-osuuttaan. Osa tuotteista kallistuu hallituksen kaavailemien arvonlisäkorotusten myötä. Esimerkiksi lääkkeet, joukkoliikenne ja elokuvaliput tulevat kallistumaan.

Syyskuussa talouden näkymät ovat yhtä vaisut kuin edellisinäkin kuukausina. Suomen bruttokansantuotteen kasvun ennustetaan pysyttelevän nollan tuntumassa. Lisäksi myös vuoden 2024 talouskehitys näyttää heikommalta, mitä alkukesän arviot antoivat ymmärtää. Taantuman todennäköisyys on kasvanut.

Vielä keskikesällä heinäkuussa metalliteollisuuden tuotantomäärä oli ennätystasolla. Sen sijaan monilla muilla teollisuuden toimialoilla tuotanto oli jo selvässä laskussa. Tilauskirjat eivät ole täyttyneet toivotusti.

Työllisyysaste on pysynyt erittäin korkeana. Tilastokeskuksen mukaan työllisyysasteen trendiluku oli 77,8 prosenttia heinäkuussa. Tilastokeskuksen ja TEM:n tilastot osoittavat, että työttömiä on enemmän kuin vuotta aiemmin. Lisäksi kokoaikaisten lomautusten määrä on kasvussa, näin myös Teollisuusliiton jäsenten työpaikoilla.

Syyskuun 2023 Talouden ja työllisyyden suhdanteet -diasarjan löydät täältä.

Lisätietoja:

Anu-Hanna Anttila, tutkimuspäällikkö, [email protected]
Timo Eklund, erikoistutkija, [email protected]