Ei hyvältä näytä – talouden ja työllisyyden näkymät tammikuulta 2024 julkaistu

Suomen talous on taantumassa, eikä hyvältä näytä. Ennustelaitokset ovat alentaneet talouskasvua koskevia ennusteitaan entisestään. Korkeat korot kurittavat teollisuutta monin tavoin. Suomalaisten teollisuuden tuottamat investointitavarat eli käytännössä erilaiset koneet ja laitteet eivät mene kaupaksi.

– Syyt ovat selvät. Investointeja siirretään meillä ja maailmalla. Lisäksi rakentaminen vähenee yhä. Ja kaiken päälle suuri määrä Suomeen kaavailluista vihreään siirtymään liittyvistä investoinneista on lykkääntynyt, toteaa erikoistutkija Timo Eklund.

Teollisuuden suhdanteesta on liikkeellä ristiriitaista tietoa. Työttömyyden ja lomautusten lisääntyminen viestii heikosta suhdanteesta. Toisaalta teollisuustuotannon määrä oli korkealla tasolla Tilastokeskuksen mukaan loppuvuonna 2023.

Työllisyys heikkeni vuodenvaihteessa

Työllisyystilanne on vuodenvaihteessa 2023–2024 heikentynyt selvästi. TEM:n mukaan työttömien työnhakijoiden määrä alkoi hipoa 300 000 joulukuussa. Työttömiä oli joulukuussa 14,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kokoaikaisesti lomautettujen määrä on vuodessa noussut huomattavasti.

Rakennusteollisuuden ahdinko vetää mukanaan muita teollisuudenaloja. Teollisuusliiton jäsenistä joulukuussa 2023 työttömänä tai lomautettuna oli yhteensä lähes 12 400.

A-kassan data kertoo, että määrä on nopeasti noussut tuostakin. Tammikuun lopussa teollisuusliittolaisia oli työttömänä tai lomautettuna jo yli 15 800. Erityisesti metalli- ja puutuoteteollisuudessa kehitys on jatkunut kurjana.

– Alkuvuonna 2024 työllisyystilanne ei millään parane. Eikä sen jälkeenkään itsestään, ellei maan hallitus tee rivakasti todellisia työllisyyttä parantavia toimia, toteaa tutkimuspäällikkö Anu-Hanna Anttila.

Teollisuusliiton Talouden ja työllisyyden näkymät -diasarja ilmestyy kuukausittain.

Tammikuun diasarjan löydät täältä.

Lisätietoja