Kemian alojen sektorijohtokunta kokoontui käymään läpi alakohtaisia tes-esityksiä 9.9.
Kokouksessa käsiteltiin liittoon tulleita esityksiä muun muassa perehdytykseen ja työnopastukseen, työntekijöiden sitouttamiseen ja palkkausjärjestelmien korjaamiseen liittyen. Keskusteluissa ja tehdyissä esityksissä heijastui lisääntynyt tarve huomioida paremmin työntekijän tarpeita, kun työaikoja muutetaan. Paikallisen sopimisen mahdollisuudet ovat myös altistaneet työntekijöitä erilaiselle painostukselle, joten on syytä pohtia paikallisen sopimisen kokonaisuutta jatkossa.
Sairauspoissaolojen ja niihin tarvittavien todistusten osalta kaivattiin nykypäivään soveltuvia ratkaisuja. Äkilliset pakottavat perhesyyt, läheisen sairastuminen tai menehtyminen olivat myös aiheita, jotka nousivat käytännön inhimillisistä tilanteista.
Lakimuutokset koettelevat lomautettuja ja irtisanottuja
Työsuhdeturvan lisääminen työehtosopimusten kautta nousi vahvasti esiin keskusteluissa. Kierros tulee olemaan aikataulultaan vaativa ja sisällöllisiä tavoitteita on palkankorotustavoitteiden lisäksi runsas paketti, vaikka toki on alakohtaista vaihtelua. Työehtosopimusten tulee elää ajassa ja eri alojen tarpeiden huomioiminen on tärkeä osa työmarkkinatoiminnassa.
– Valmistautuminen kierroksen avaukseen on lähestymässä ja kemian aloilla kaikki tes-neuvottelukunnat ovat jo työnsä aloittaneet. Tavoitteena on aina löytää kohtuulliset ratkaisut jäsenten ja heidän perheidensä arjen turvaamiseksi ja niin se on tälläkin kertaa, sanoo kemian sektorin johtaja Toni Laiho.