Nordic IN -kokouksen kansainväliset vieraat tutustuivat Helsingin telakkaan
Nordic IN (Industrianställda i Norden) – pohjoismainen teollisuusalan ammattiliittojen yhteistyöjärjestö, jonka jäsenenä myös Teollisuusliitto toimii – kokoontui Helsingissä 26.–27.3.2026. Yhteiskokous toi yhteen yli 50 osallistujaa pohjoismaisista ammattiliitoista sekä kansainvälisistä yhteistyöjärjestöistä, kuten IndustriAll Europesta.
Kokouksen ohjelmassa käsiteltiin eurooppalaisen teollisuuden kriisiä sekä Nordic IN:n ajankohtaisia asioita, tavoitteita sekä työelämäkysymyksiä. Osana ohjelmaa järjestettiin vierailu Helsingin telakalle perjantaina 27.3., jossa osallistujille esiteltiin telakan toimintaa ja tuotantotiloja.
Telakalla työehtojen ja työturvallisuuden noudattaminen on olennainen osa toimintaa, ja erityisesti yhtiön kansainvälistyessä on tärkeää varmistaa, että jäänmurtajat rakennetaan reiluilla ja vastuullisilla työehdoilla. Vierailun aikana paikalla olivat myös telakan pääluottamusmiehet, jotka osallistuivat tilaisuuteen henkilöstön edustajina ja osoittivat työntekijöiden roolin osana telakan toimintaa.
Helsingin telakka on hiljattain siirtynyt kanadalaisen Davien omistukseen, ja käynnissä olevat mittavat rakennusprojektit liittyvät Suomen, Kanadan ja Yhdysvaltojen uuteen jäänmurtajayhteistyöhön. Tällä hetkellä telakalla keskitytään uuteen laivanrakennusprojektiin, jota toteutetaan suomalaisten ja kanadalaisten laivanrakennusasiantuntijoiden yhteishankkeena.
Vierailu antoi osallistujille kattavan käsityksen telakan käynnissä olevista projekteista ja sen yhä tiivistyvästä kansainvälisestä yhteistyöstä teollisuuden parissa.
Lue lisää Teollisuusliiton julkaisemista Helsingin telakkaa koskevista uutisista alla olevista linkeistä:
- ”Suomessa telakat ovat paremmassa kunnossa” – Jäänmurtajaosaamisen vienti on vaikea urakka
- ”Toivoa ja valoa” Helsingin telakalle – Jäänmurtajat on rakennettava reiluilla työehdoilla
- Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto: Jäänmurtajat rakennettava suomalaisilla työehdoilla – hyväksikäytölle ja harmaalle taloudelle sanottava jyrkkä ei
