ICJ ratkaisu vahvistaa lakko-oikeutta – rajoitusten ylilyönnit on korjattava
Petteri Orpon hallitus on kiristänyt lakko-oikeutta kovalla kädellä. Rajoituksia on kohdistettu erityisesti tukityötaisteluihin, poliittisiin lakkoihin ja hyvityssakkoja on nostettu tasolle, joka heikentää työntekijöiden mahdollisuuksia käyttää oikeuksiaan työehtojen ja asemansa puolustamiseksi.
Kyse ei ole pienistä teknisistä muutoksista, vaan työmarkkinoiden vallan tasapainosta. Lakko-oikeus on työntekijän keskeinen perusoikeus ja osa työntekijöiden oikeutta puolustaa yhdessä palkkojaan, työehtojaan ja työolojaan silloin, kun neuvottelut eivät johda ratkaisuun. Työtaisteluoikeus tasapainottaa työnantajan vahvempaa asemaa ja varmistaa, että työehdoista voidaan neuvotella aidosti tasavertaiselta pohjalta.
Toukokuussa Kansainvälinen tuomioistuin ICJ antoi merkittävän ratkaisun lakko-oikeudesta. Tuomioistuin vahvisti Kansainvälisen työjärjestön ILO valvontaelinten ja ammattiyhdistysliikkeen vuosikymmeniä edustaman näkemyksen: lakko-oikeus ja vapaus järjestäytyä ovat osa samaa oikeudellista kokonaisuutta.
ICJ:n ratkaisu liittyi pitkään jatkuneeseen tulkintakiistaan lakko-oikeuden asemasta kansainvälisessä oikeudessa. Tätä epäselvyyttä on myös Suomessa käytetty hyväksi lakko-oikeutta rajoitettaessa. Kun lakko-oikeuden asemasta on esitetty erilaisia tulkintoja, on ollut mahdollista väittää rajoitusten olevan ongelmattomia. ICJ lausunto poisti tämän epäselvyyden: Lakko-oikeus on erottamaton osa työntekijöiden järjestäytymisvapautta ja se kuuluu myös osaksi kansainvälistä oikeutta.
– ICJ:n linjausta on mahdoton ohittaa. Se tekee selväksi, että lakko-oikeus ei ole mielipidekysymys tai poliittinen valinta, vaan kansainvälisesti tunnustettu ja suojattu oikeus, sanoo Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto.
– ICJ lausunnon jälkeen on selvää, että Suomen lakko-oikeutta koskevia rajoituksia on arvioitava uudelleen. Teollisuusliiton tavoitteena on korjata ne ylilyönnit, jotka ovat horjuttaneet työmarkkinoiden tasapainoa, heikentäneet työntekijöiden oikeuksia ja lisänneet epävarmuutta työtaisteluoikeuden käyttämiseen, Aalto päättää.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Riku Aalto, 0400 711 072
