Työmarkkinarikollisuus kuriin ja turvaa työntekijöille – Teollisuusliitto julkaisi eduskuntavaalitavoitteensa
Teollisuusliitto vaatii tulevalta hallitukselta suunnanmuutosta työelämäpolitiikkaan. Liiton eduskuntavaalitavoitteiden kärjessä ovat työmarkkinarikollisuuden kitkeminen, työntekijöiden toimeentulon turvaaminen sekä kestävän teollisen kasvun rakentaminen.
Liiton puheenjohtaja Riku Aallon mukaan tulevissa eduskuntavaaleissa ratkaistaan, millaiseksi suomalainen työelämä kehittyy seuraavalla vuosikymmenellä.
– Edessä ovat työelämävaalit. Suomalaiset ovat syystä huolissaan työelämän suunnasta. Huolta lisäävät sekä yhä uudet paljastukset työperäisestä hyväksikäytöstä, alipalkkauksesta ja työntekijöiden oikeuksien polkemisesta että kuluneella vaalikaudella toteutetut mittavat heikennykset työntekijöiden toimeentuloon ja työsuhdeturvaan.
– Suomalaiset haluavat työelämän, jossa työntekijöiden oikeuksia kunnioitetaan, rehelliset yritykset pärjäävät ja hyvinvointivaltio rakentuu reilun työn varaan. Työstä saatavan toimeentulon ja työelämän pelisääntöjen on oltava kunnossa – kenenkään selkänahasta ei saa repiä pikavoittoja, sanoo Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto.
Työmarkkinarikollisuutta torjuttava
Työmarkkinarikollisuus on ilmiönä laajalti levinnyt osaksi suomalaisia työmarkkinoita. Systemaattista työntekijöiden hyväksikäyttöä ja työehtojen rikkomista on paljastunut muun muassa telakoilla, rakennustyömailla, metallialalla, luonnonmarjan poiminnassa, metsätöissä, logistiikassa, kuljetusalalla, ravintoloissa, siivousalalla, matkailussa sekä maataloudessa ja puutarha-aloilla.
Teollisuusliitto katsoo, että kyse on koko yhteiskuntaa koskettavasta ilmiöstä. Työntekijöiden asema heikkenee, kun kilpailuetua haetaan hyväksikäytöllä, palkkojen varastamisella ja työehtojen polkemisella. Rehelliset yritykset puolestaan joutuvat epäreiluun kilpailuasemaan niitä toimijoita vastaan, jotka rakentavat liiketoimintansa lain rikkomisen varaan.
– Suomessa ei saa olla yrityksiä, jotka tekevät voittoa ihmisten hädällä, pelolla tai tietämättömyydellä. Työehtosopimusten ja lainsäädännön noudattamisen on oltava työmarkkinoiden ehdoton perusta. Nyt näin ei ole, sillä kiinnijäämisriski on olematon ja seuraamukset rikkomuksista liian heikkoja, Aalto sanoo.
Teollisuusliitto esittää laajaa toimenpidekokonaisuutta työmarkkinarikollisuuden torjumiseksi. Liitto vaatii merkittäviä lisäpanostuksia viranomaisten resursseihin ja toimivaltuuksiin, rikosoikeudellisten keinojen nykyistä laajempaa käyttöä, tilaajavastuun vahvistamista, oikeusavun turvaamista hyväksikäytön uhreille, kanneoikeuden myöntämistä ammattiyhdistysliikkeelle sekä kynnysrahoihin puuttumista.
Samalla Teollisuusliitto korostaa, ettei työperäistä maahanmuuttoa pidä edistää ilman päätöksiä, joilla torjutaan työehtojen polkemista, estetään ihmisten hyväksikäyttöä ja varmistetaan, että rikkomuksiin syyllistyvät yritykset ja niiden omistajat joutuvat sekä taloudelliseen että rikosoikeudelliseen vastuuseen.
– Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa, mutta vain suomalaisilla työehdoilla. Työperäistä maahanmuuttoa ei pidä edistää ilman määrätietoisia toimia työperäisen hyväksikäytön ja työehtojen polkemisen kitkemiseksi, Aalto linjaa.
Työttömyysetuuksia vahvistettava
Petteri Orpon hallituksen tekemät leikkaukset työttömyysetuuksiin ovat heikentäneet merkittävästi palkansaajien taloudellista asemaa ja turvaa. Teollisuusliitto katsoo, ettei nykyinen työttömyysturva enää huomioi riittävästi ihmisten erilaisia elämäntilanteita eikä työmarkkinoiden todellisuutta.
– Ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastus iskee moniin työntekijöihin jo ennen kuin uuden työn löytäminen on usein edes mahdollista tai jo lomautusjakson aikana. Nykyinen porrastusmalli on yksiselitteisesti liian jyrkkä ja ankara, Aalto sanoo.
Teollisuusliitto esittää ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastuksen lieventämistä siten, että ensimmäinen porrastus siirretään nykyisestä noin kahden kuukauden kohdasta kuuden kuukauden kohdalle ja toinen porrastus poistetaan kokonaan.
Lapsiköyhyys on kasvanut Suomessa huolestuttavasti. Pienituloisissa perheissä asuvien lasten määrä on noussut, ja leikkaukset ovat nostaneet lapsiköyhyyttä arviolta yli 30 000 lapsella. Lapsiköyhyyden vähentämiseksi liitto esittää lapsikorotuksen lisäämistä työttömyysturvaan.
– Kun vanhempi menettää työnsä, seuraukset koskevat koko perhettä. Työttömyysturvan lapsikorotus on ennen kaikkea investointi lasten hyvinvointiin ja turvaan. Yhdenkään lapsen arki ei saa romahtaa siksi, että vanhempi joutuu työttömäksi, Aalto toteaa.
Lisäksi liitto esittää soviteltuun työttömyysturvaan suojaosan palauttamista.
Kasvu rakennetaan osaamisesta ja teollisuudesta – ei työntekijöiden oikeuksia heikentämällä
Teollisuusliitto korostaa, että Suomen talouskasvu ja hyvinvointi rakentuvat osaavan työvoiman, teollisten investointien sekä vahvojen koulutus- ja TKI-panostusten varaan. Kasvua ei synny heikentämällä työntekijöiden asemaa tai lisäämällä työelämän epävarmuutta.
– Kasvu syntyy työstä, jota tehdään tehtaissa, konepajoissa ja tuotantolaitoksissa eri puolilla Suomea. Teollisuus muodostaa Suomen talouden selkärangan: se luo vientituloja, työllisyyttä ja rahoituspohjan hyvinvointiyhteiskunnalle. Ilman uudistuvaa ja kasvavaa teollisuutta Suomen talous ei ole kestävällä pohjalla, Aalto sanoo.
Teollisuusliitto esittää eduskuntavaalitavoitteissaan panostuksia ammatilliseen koulutukseen, uuden aikuiskoulutustuen mallin käyttöönottoa, yritystukijärjestelmän uudistamista sekä teollisuuden toimintaedellytysten vahvistamista muun muassa lupaprosesseja sujuvoittamalla. Kasvavien puolustusmäärärahojen osalta liitto korostaa mahdollisimman korkeaa kotimaisuusastetta, jotta julkiset varat tukevat Suomen työllisyyttä, teollista osaamista ja pitkän aikavälin kasvua.
– Suomi voi tehdä paljon omalla teollisuuspolitiikallaan. Teollisten työpaikkojen määrän kasvattaminen on asetettava seuraavan hallituksen keskeiseksi tavoitteeksi, Aalto päättää.
Teollisuusliitto julkaisi osan eduskuntavaalitavoitteistaan jo 25.3. Tuolloin liitto esitteli työmarkkinoiden kehittämistä koskevat linjaukset, jotka liittyivät valtakunnansovittelijan roolin kehittämiseen, lakko-oikeuden turvaamiseen sekä paikallisen sopimisen pelisääntöihin.
Teollisuusliiton eduskuntavaalitavoitteet on julkaistu Teollisuusliiton verkkosivuilla.
Lisätietoja:
- puheenjohtaja Riku Aalto, 0400 711 072
- yhteiskuntasuhdepäällikkö Timo Nevaranta, 050 574 1430

