Jalometallialan uusi työehtosopimus on hyväksytty – sopimuskausi kaksi vuotta, työsuojelunvaltuutetun kuukausikorvaus samalle tasolle pääluottamusmiehen korvauksen kanssa

Jalometallialan uusi työehtosopimus on hyväksytty ajalle 23.2.2022–29.2.2024. Vuoden 2023 palkankorotuksista sovitaan marraskuun 2022 loppuun mennessä, mikäli sopimukseen ei päästä, sopimus päättyy 28.2.2023, ellei toisin sovita. Jalometallialan neuvotteluissa työnantajapuolta edustaa Kemianteollisuus ry.

1.4.2022 henkilökohtaiset palkat ja taulukkopalkat nousevat 1.6 % yleiskorotuksella, sekä 0,4 % työantajan jakoerällä.

Työehtosopimukseen lisätään paikallisen sopimisen mahdollisuuksia päivittäisistä lepoajoista ja työajan tasaamisvapaista. Koulutus- ja kehittämistilaisuuksiin otetaan toteuttamisvaihtoehdoksi työhyvinvointia tukeva toiminta, joka voidaan toteuttaa joko kokonaisen päivänä tai useammassa osassa, enintään kahdeksan tunnin palkallisena aikana.

Työsuojeluvaltuutetun kuukausikorvaus nostetaan samalle tasolle pääluottamusmiehen korvauksen kanssa. Lisäksi työsuojelutoimikunta otetaan mukaan tekemään työpaikan kehittämissuunnitelmaa, mikäli siihen sisällytetään työsuojelun toimintaohjelma.

Työajantasaamisen pitämisestä taikka ettei niitä pidetä voidaan uuden kirjauksen mukaan sopia paikallisesti toisin, sen jälkeen, kun työnantaja ja pääluottamusmies ovat yhdessä keskustelleet pelisäännöt.

Liittojen yhteistyöllä tuotetaan paikallisen sopimisen tueksi selkeä luettelo mistä työehtosopimuksen kohdista voidaan paikallisesti sopia toisin.

Tiivistelmän työehtosopimusratkaisusta löydät tästä linkistä.