Riku Aalto: Petteri Orpon hallitus rikkoi työmarkkinajärjestelmän

Teollisuusliiton valtuusto on koolla Helsingissä 20.–21.5.2025. Valtuustopuheessaan liiton puheenjohtaja Riku Aalto otti kantaa muun muassa Petteri Orpon hallituksen toimiin työmarkkinajärjestelmän rikkomiseksi. Alta voit lukea tiivistelmän Aallon puheesta.

Tiivistelmä

Sota Euroopassa ja nyt myös kauppasodan uhka tuovat epävarmuutta vientiteollisuuden työpaikoille. Kansallismielisyyden ruokkima protektionismi, jonka juuret ovat Yhdysvalloissa, voi pahimmillaan tarkoittaa työpaikan menetystä suomalaiselle teollisuusduunarille. Samaan aikaan täällä kotimaassa työntekijöiden oikeuksien ja aseman heikentämistä on jatkettu. Maan hallituksen – elinkeinoelämän tuella – harjoittama politiikka tähtää järjestäytyneiden työmarkkinoiden alasajoon.

Liittona meillä on hyvin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa siihen, minkälaisia tulleja maiden välille asetetaan tai mitkä ovat muuten kansainvälisen kaupan pelisäännöt. Tässä kehityskulussa meille on varattu sivustaseuraajan rooli. Voimme vain toivoa, että järki lopulta voittaa, eikä Yhdysvaltojen ja EU:n välille luoda turhia ja perusteettomia kaupan esteitä.

Sen sijaan siihen, mihin olemme voineet vaikuttaa, olemme myös tarttuneet. Puolitoistavuotta sitten nousimme poliittisiin lakkoihin puolustaaksemme työntekijöiden oikeuksia ja vaadimme hallitusta perääntymään kaikkein rajuimmista leikkaus- ja heikennystoimistaan.  Emme onnistuneet muuttamaan hallituksen kurssia, mutta annoimme viestin, jonka kuulivat kaikki: Työväestö ei hyväksy epäoikeudenmukaisuutta hiljaisesti, vaan se nousee yhdessä puolustamaan oikeuksiaan aina, kun niitä uhataan.

Vaikka tämä yhteinen suuri ponnistuksemme ei tuottanut suoraa muutosta hallituksen politiikkaan, lopulta muutos kuitenkin tapahtui. Kunta- ja aluevaaleissa maan hallitus kärsi rökäletappion. Muutostuulet puhalsivat, kun työväestö kertoi protestinsa äänestyskopeissa. Muutos olisi ollut vieläkin suurempi, jos äänestysprosentti ei olisi jäänyt matalaksi. Se on muistutus myös meille liittotoimijoille. Meidän on aina tehtävä työtä sen eteen, jotta työväestö valvoo omia etujaan vaaliuurnilla.

Tässä yhteydessä haluan onnitella kaikkia teollisuusliittolaisia, jotka tulivat valituiksi valtuustoihin. Pitäkää teollisuuden ääni kuuluvilla, olkaa heikomman puolella ja puolustakaa tinkimättä työntekijöiden oikeuksia.

Kunta- ja aluevaalien muutosviesti hallitukselle oli selkeä ja kirkas, mutta valitettavasti hallitus ei sitä kuullut. Siitä osoituksena kehysriihen päätökset muutaman viikon takaa: rahaa jaetaan suurituloisille ja elinkeinoelämälle miljarditolkulla. Tavalliselle kansalle jää laskun maksaminen.

Muutosta tapahtui myös työmarkkinakierroksella. Teollisuusliitto onnistui torjumaan työehtosopimuksissaan useita maan hallituksen ajamia keskeisiä heikennyksiä. Näistä saavutuksista meidän on syytä olla ylpeitä.

Ne ovat harvoja valopilkkuja muuten synkässä kokonaisuudessa, jota hallitsevat lainsäädännölliset heikennykset ja leikkaukset.

Ne ovat osoitus siitä, ettei työnantajapuolen tähänastinen menestys ole ollut seurausta sen omasta erinomaisuudesta, vaan ennen kaikkea lainsäätäjän ja hallituksen tarjoamasta poliittisesta selkänojasta. Neuvottelupöydissä tilanne oli tasaväkisempi, vaikka pelikenttä kallistettiin työnantajille edullisemmaksi.

Onnistuimme torjumaan potkulain eli irtisanomissuojan heikentämisen. Teollisuusliiton aloilla irtisanomiseen vaaditaan jatkossakin asiallinen ja painava syy. Kyseessä on sopimusmääräys, joka estää mielivaltaiset irtisanomiset – ja se kestää, vaikka lainsäädäntöä murennetaan. Kirjauksen myötä Suomeen syntyy kaksi irtisanomissuojaa: se heikompi, jota hallitus ajaa lainsäädännöllä naisvaltaisille aloille – ja se vahvempi, jota työehtosopimukset suojaavat miesvaltaisilla aloilla.

Paikallisen sopimisen osalta onnistuimme neuvottelemaan suojamekanismeja, jotka rajoittavat riskejä työehtojen ja palkkatason heikentymisen osalta. Varmistimme, että sopimuksia tehdään jatkossakin työehtosopimuksissa määriteltyjen, järjestäytyneiden osapuolten kesken. Luottamusvaltuutetuille ei annettu, eikä anneta, mandaattia sopia Teollisuusliiton jäsenten työehdoista. Teknologiateollisuudessa vahvistimme palkkausjärjestelmiä siten, ettei työn vaativuuden määrittelyä voida käyttää keinona polkea palkkoja paikallisesti.

Työmarkkinoiden taksiuudistus sai korjaussarjan, jonka kestävyyttä tarkkailemme sopimuskauden aikana. Mikäli muutokset osoittautuvat riittämättömiksi, asiaan palataan seuraavalla sopimuskierroksella. Teollisuusliitto ei hyväksy paikallisen sopimisen varjolla tapahtuvaa hyväksikäyttöä sopimusaloillaan.

Palkankorotusten osalta saavutimme ratkaisun, joka vastaa hintojen nousun aiheuttamaan haasteeseen. Lähes kahdeksan prosentin korotus kolmen vuoden ajalle täyttää ostovoimakuopan. Vaikka jouduimme tinkimään alkuperäisistä tavoitteistamme, lopputulos on olosuhteet huomioon ottaen kohtuullinen ja puolustettavissa.

On hyvä muistaa, ettemme neuvotelleet tyhjiössä. Vastapuolena meillä ei ollut ainoastaan työnantaja, vaan myös hallituksen työelämäheikennykset sekä valtakunnansovittelijan toimisto, jonka rooli on uuden lainsäädännön seurauksena muuttunut puolueettomasta sovittelijasta työnantajalinjaa tukevaksi toimijaksi. Sovittelijalain myötä neuvotteluasetelma on vinoutunut: työnantajalla on nyt kaksi ääntä – meillä vain yksi.

Korostan, etten nyt kritisoi sovittelijaa, vaan lainsäädäntöä, joka ohjaa sovittelijan toimintaa.

On aiheellista kysyä: olisivatko suomalaisten palkankorotukset suuremmat, ellei uudessa lainsäädännössä sovittelijainstituutiota olisi käännetty työntekijöitä vastaan?

Sovittelutoiminnan vinoutuminen näkyy paitsi valtakunnallisessa, myös yrityskohtaisessa sopimisessa. Tästä saatiin konkreettinen esimerkki mekaanisessa metsäteollisuudessa.

Teollisuusliitto neuvotteli toimialalle muuta teollisuutta paremmat palkankorotukset. Se oli perusteltua – metsäalan palkkakehitys oli jäänyt jälkeen. Mutta kun UPM Plywood tuli pöytään, tuli myös seinä vastaan.

Valtakunnansovittelija ei suostunut tunnustamaan alan omaa sisäistä palkkalinjaa, vaikka Teollisuusliitto toimitti sovittelijalle kaikki tekemämme yrityskohtaiset sopimukset. Niistä kävi yksiselitteisesti ilmi, mikä on palkankorotusten taso metsäalalla. UPM puolestaan kieltäytyi neuvottelukutsuista ja ryhtyi painostamaan työntekijöitään. Tavoitteena oli murtaa liiton lakko painostuskampanjalla, joka piti sisällään uhkailuja tehtaiden lakkautuksista, soittokierroksia työntekijöille, nimilistoja ja kaikkea muuta. Tilanne kärjistyi niin pahaksi, että liitto päätyi jättämään poliisille tutkintapyynnön järjestäytymisvapauden loukkauksesta ja työsyrjinnästä.

Kaiken tämän seurauksena oli yli kahden kuukauden pituinen, yhtäjaksoinen lakko. Se on yksi pisimmistä lakoista Teollisuusliiton ja sen edeltäjien – metalliliiton, kemian liiton ja puuliiton – historiassa.

Silti työntekijät pitivät rivinsä. Painostuksesta huolimatta. Tehtaiden sulku-uhkista huolimatta. Muutosneuvotteluista huolimatta.

Taistelu kannatti. UPM:ään saatiin ostovoimaa tukeva työehtosopimus.

Valtakunnansovittelijalle ja työnantajapuolelle lähetämme selkeän viestin: Teollisuusliitto ei ole sitoutunut valtakunnalliseen yleiseen linjaan yrityskohtaisessa sopimisessa. Työnantajapuoli ei voi saada sekä valtakunnallisesti koordinoituja palkkaratkaisuja että yrityskohtaisesti hajautettuja työehtoja samassa paketissa. Yrityskohtaisessa sopimisessa liitolla on aina mahdollisuus ulosmitata se, mikä ulosmitattavissa on. Siihen ei valtakunnansovittelijan näkemys tai valtakunnallinen yleinen linja vaikuta.

Suomalainen työmarkkinamalli on rikki. Sen rikkoi Petteri Orpon hallitus, joka uskoi elinkeinoelämän lupaukset: että työllisyys kasvaa ja talous vahvistuu, kun työntekijöiden turvaa puretaan. Nyt tiedämme, ettei näin käynyt. Työttömyys on kasvanut ja velkaantuminen syventynyt.

Hallitus ja elinkeinoelämä hakivat heikompaa ammattiyhdistysliikettä ja pakotettua työrauhaa. Tuloksena oli päinvastaista: pitkittyneitä työtaisteluita ja kasvanutta epävarmuutta.

Uusi sovittelijalaki on osa tätä ongelmaa. Kuluva työmarkkinakierros on osoittanut, kuinka työnantajapuoli käyttää sovittelijaa välineenä, ei tasapuolisena ratkaisijana. Tämä näkyy erityisesti siten, etteivät osapuolet löydä enää neuvottelemalla ratkaisuja edes silloin, kun valtakunnallinen yleinen linja on jo tiedossa. Työnantaja hakee mieluummin ratkaisua sovittelijan kautta, koska se haluaa punnita, saisiko Bulevardilta halvemman sopimuksen.

Jos yleistä linjaa joudutaan toistuvasti hakemaan työtaistelujen ja sovittelijan avulla, järjestelmä ei enää toimi tarkoituksenmukaisesti. Työtaistelut eivät johdu halusta riidellä, vaan siitä, että neuvottelupöydissä ei enää synny ratkaisuja.

Ellei työmarkkinamallia korjata, työrauha horjuu kierros kierrokselta yhä pahemmin. Siitä voi muodostua uusi normaali – ja silloin Suomi menettää yhden tärkeimmistä vahvuuksistaan: vakaat ja ennakoitavat työmarkkinat.

On epätodennäköistä, että tämä hallitus korjaa sen, minkä se itse hajotti. Siksi katseemme suuntautuu jo eteenpäin. Seuraavalle hallitukselle jää suuri tehtävä: rakentaa uudelleen toimiva työmarkkinamalli.

Yksi asia on sen suhteen jo selvä: nykyinen sovittelijalaki ei voi jäädä voimaan. Se on joko kumottava ja palattava vanhaan, tai sovittelijainstituutiota on uudistettava perusteellisesti. Muuten järjestelmä rapautuu lopullisesti ja menettää merkityksensä.

Korjauksia tarvitaan toki laajemmin kuin vain sovittelijainstituutioon. Petteri Orpon hallituksen päätökset ovat murentaneet työntekijöiden työsuhdeturvaa ja työsuhteen jälkeistä turvaa siinä määrin, että Suomen on yhä vaikeampi väittää kuuluvansa pohjoismaisen työelämän mallimaiden joukkoon. Korjausliike ei ole enää vaihtoehto – se on välttämättömyys. Turvaa on vahvistettava.

Myös työrauhalainsäädäntö kaipaa korjausta. Yleisradion paljastukset suojelutyötä koskevan lain valmistelusta kertovat huolestuttavaa tarinaa: työnantajapuoli ja elinkeinoelämä ovat päässeet sanelemaan lainsäädäntöä suoraan ministerille.

Se on suoraan sanottuna hävytöntä.

Elinkeinoelämän ja työnantajatahojen kytkökset hallitukseen ovat niin tiiviit, että ne ovat saastuttaneet käytännössä kaikki työntekijöihin kohdistuvat lainsäädäntöheikennykset. Siksi voi olla, että niihin kaikkiin on myös tavalla tai toisella palattava seuraavalla hallituskaudella. Ylen paljastukset luovat pitkän varjon työelämää ja työmarkkinoita koskevien lainsäädäntömuutosten ylle. Yksityiskohtiin palaamme, kun liiton eduskuntavaalitavoitteet valmistuvat alkuvuodesta 2026.

Hallitus on päättänyt poistaa ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden. Tämä päätös ei ole pelkkä tekninen toimi – se on suora isku järjestäytyneitä työmarkkinoita ja yleissitovuutta vastaan. Tavoitteena on heikentää liittojen roolia työntekijöiden edunvalvojina ja työelämän kehittäjinä. Tavoitteena on myös murtaa yleissitovuus ja viedä sopiminen suoraan työntekijän ja työnantajan välille.

Nämä tavoitteet tulivat erityisen selväksi, kun pääministeripuolue kokoomus käynnisti sosiaalisessa mediassa kampanjan, jossa kehotettiin eroamaan liitoista. Kampanja oli poikkeuksellisen karkea ja epäonnistui täysin. Ihmiset eivät eronneet liitoista – he erosivat kokoomuksesta. Anteeksikin pyydettiin, mutta keneltä ja mitä, se jäi epäselväksi. Jos somekampanjan kuvastossa olisi ollut opettajan sijasta peltiseppä, sahuri tai metallimies, kampanja olisi jatkunut, eikä anteeksipyyntöä olisi kuulunut. Kampanja lopetettiin, koska kokoomus säikähti opettajien, itselleen tärkeän sidosryhmän, reaktiota.

Kun hallitus samaan aikaan halveksii palkansaajaliikettä ja säätää lakeja elinkeinoelämän ehdoilla, on perusteltua kysyä: valmistellaanko työmarkkinajärjestöjen verovähennysoikeuden poisto todella molempia osapuolia tasapuolisesti ja vastavuoroisesti kohdellen? Vastaus on yksiselitteinen: ei valmistella. Todellisuudessa muutos kohdistuu vain työntekijäpuoleen. Vaikka uudistus voidaan saada näyttämään tasapuoliselta paperilla, työnantajille jätetään keinot kiertää sen vaikutukset. Valmistelu tässä asiassa on yhtä uskottavalla pohjalla kuin yhteisöveron laskun dynaamiset vaikutukset – Eli ei millään.