Riku Aalto: Eduskuntavaaleissa ratkaistaan kääntyykö Suomen suunta takaisin kohti Pohjoismaita

Teollisuusliiton valtuusto on koolla kevätkokouksessaan Helsingissä 27.–28.5. Alta voit lukea Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon pitämän avauspuheenvuoron, jossa hän ottaa kantaa muun muassa siihen, kuinka työelämän kysymykset kietoutuvat yhä tiiviimmin laajempiin yhteiskunnallisiin, taloudellisiin ja turvallisuuteen liittyviin kokonaisuuksiin.

Työnantajan palkanmaksuvelvollisuuden tulee säilyä työantajalla, jos työnteko estyy viranomaismääräyksellä

On ilo nähdä teidät jälleen koolla. Viime tapaamisesta on kulunut noin puoli vuotta. Sen jälkeen niin työelämässä kuin yhteiskunnassakin on ehtinyt tapahtua paljon, joka koskettaa suoraan meidän edustamiamme ihmisiä ja heidän arkeaan.

Tuorein näistä tapahtumista liittyy meidän kaikkien turvallisuudentunteeseen. Suomessa on viime aikoina ollut useita drooneihin liittyviä havaintoja ja tapauksia, joita viranomaiset selvittävät. Tilanne on aiheuttanut ymmärrettävää huolta. Viranomaiset ovat ohjeistaneet kansalaisia jopa pysymään sisätiloissa. Tämä on asettanut monet työntekijät hankalaan ja epävarmaan tilanteeseen: samaan aikaan pitäisi noudattaa turvallisuusohjeita, mutta myös miettiä, onko toimeentulo vaarassa, jos työhön ei pääse.

Kysymys on periaatteellinen. Kenelle kuuluu vastuu silloin, kun työnteko estyy viranomaismääräyksen tai -ohjeistuksen vuoksi? Teollisuusliiton kanta on selvä – tällaisessa tilanteessa palkanmaksuvelvollisuuden tulee säilyä työnantajalla. Tämä ei ole vain juridinen tulkinta, vaan myös kannanotto siitä, miten riski ja vastuu jaetaan poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Elinkeinoelämän keskusliiton linjaus, jonka mukaan palkanmaksuvelvollisuutta ei tällaisessa tilanteessa olisi, on kylmä ja yksipuolinen. Se jättää täysin huomioimatta sen, että kyse ei ole työntekijän valinnasta vaan viranomaisen turvallisuusohjeesta.

Muistutan, että kuusi vuotta sitten koronakriisin alussa työntekijäpuoli tuli merkittävällä tavalla vastaan elinkeinoelämää ja työnantajia hyväksymällä määräaikaisia heikennyksiä työsuhteiden ehtoihin, jotta yritykset selviäisivät poikkeusoloista. Samalla yhteiskunta tuki yrityksiä mittavilla ja poikkeuksellisilla toimilla.

Nyt olisi perusteltua odottaa myös elinkeinoelämältä vastavuoroisuutta.

Tämä drooneihin liittyvä keskustelu on hyvä esimerkki siitä, miten työelämän kysymykset kietoutuvat yhä tiiviimmin laajempiin yhteiskunnallisiin, taloudellisiin ja turvallisuuteen liittyviin kokonaisuuksiin. Näitä teemoja aion myös puheessani tänään käsitellä.

Teollisuusliitto arvioi teknologiateollisuuden työehtosopimuksen jatkoa noin kahden viikon kuluttua

Ensimmäisenä nostan esiin hieman yli vuosi sitten solmitun teknologiateollisuuden kolmivuotisen sopimusratkaisun. Kuten tiedetään, sopimuksen kolmas vuosi eli vuosi 2027 on osapuolten välillä irtisanottavissa.

Sopimuksen kokonaiskustannusvaikutus kolmelle vuodelle on 7,8 prosenttia. Vuonna 2027 palkat nousevat teknologiateollisuudessa 2 prosentin yleiskorotuksella sekä 0,4 prosentin työnantajan jakamalla erällä, eli yhteensä 2,4 prosenttia.

Sopimus syntyi poikkeuksellisissa oloissa, ja sen keskeinen tavoite oli kuroa kiinni hintojen noususta aiheutunut ostovoimakuoppa sopimuskauden aikana. Tälle ajalle on osunut myös merkittäviä kansainvälisiä häiriöitä, kuten jännitteiden kärjistyminen Lähi-idässä, mikä on heijastunut energian hintoihin, korkotasoon ja yleiseen inflaatiokehitykseen. Näillä tekijöillä on ollut suora vaikutus kotitalouksien ostovoimaan.

Teollisuusliitto tekee kolmatta sopimusvuotta koskevan arvionsa hallituksen kokouksessaan 11. kesäkuuta eli noin kahden viikon kuluttua. Päätöksenteon pohjaksi liiton pääekonomisti Timo Eklund valmistelee analyysin siitä, miten kolmivuotinen sopimusratkaisu on vastannut ostovoiman kehityksen kannalta sille asetettuja tavoitteita.

Eduskuntavaaleissa ratkaistaan kääntyykö Suomen suunta takaisin kohti Pohjoismaita

Toisena kokonaisuutena ja tämän ajankohtaiskatsauksen keskeisimpänä teemana haluan nostaa esiin eduskuntavaalit. Vaikka vaalipäivään on vielä aikaa, kampanjointi ja tulevan vaalikauden painopisteet alkavat jo muotoutua – ja samalla myös kysymys siitä, millaista Suomea rakennamme, nousee entistä keskeisemmäksi.

Olemme saapumassa tienhaaraan, jossa valitsemme, jatkammeko tiellä, jolla työntekijän oikeuksia kavennetaan, turvaa leikataan ja neuvotteluvoimaa siirretään työnantajalle. Vai valitsemmeko tien, jolla työtä, osaamista ja työntekijää kunnioitetaan?

Pohjimmiltaan kysymys on siitä, voiko työntekijä luottaa siihen, että työstä saatavalla palkalla tulee toimeen. Voiko hän luottaa siihen, että työttömyyden, sairauden tai lomautuksen kohdatessa yhteiskunta ei käännä selkäänsä. Voiko hän luottaa siihen, että työpaikalla asioista aidosti sovitaan yhdessä eikä niitä sanella yksipuolisesti työnantajan toimesta.

Teollisuusliitolle seuraavat eduskuntavaalit ovat vaalit siitä, jatkuuko maassa Orpon–Purran hallituksen linja vai käännämmekö Suomen suunnan takaisin kohti Pohjoismaita.

Petteri Orpon ja Riikka Purran hallitus rakensi työelämäpolitiikkansa yksipuolisen ideologian varaan. Sen ideologian mukaan kasvua syntyy, kun työntekijöiden oikeuksia heikennetään. Työpaikkoja syntyy, kun työttömän turvaa leikataan. Julkinen talous vahvistuu, kun pienituloisilta otetaan ja suurituloisille annetaan.

Nyt voimme sanoa, että tämä linja on epäonnistunut. Ja se on epäonnistunut täysin.

Työllisyys ei ole vahvistunut sillä, että työttömiltä on leikattu. Talous ei ole lähtenyt kasvuun sillä, että työntekijöiden oikeuksia on heikennetty. Valtion velka ei ole taittunut, vaikka turvaverkot on romutettu. Köyhyys, epävarmuus ja turvattomuus ovat kasvaneet, mutta luvattua 100 000 uutta työpaikkaa ei ole näkynyt.

Ei siis tullut 100 000 uutta työpaikkaa yrityksiin. Tuli 100 000 uutta köyhää Kelaan ja kassoihin. Tuli Euroopan korkein työttömyys. Tuli EU:n tarkkailuluokka velkaantumisesta. Tuli EU:n sosiaalisen kehityksen tarkkailuluokka.

Tämä ei ollut vahinko. Kun hallitus valitsi linjansa, se tiesi, mihin se iskee. Se tiesi, että leikkaukset kohdistuvat ihmisiin, joiden arjessa ei ole suuria puskureita. Se tiesi, että työttömyysturvan lapsikorotusten poisto näkyy ja tuntuu ruokapöydässä. Se tiesi, että lomautuksen ja irtisanomisen helpottaminen lisää epävarmuutta. Se tiesi, että työehtosopimusten suojan heikentäminen osuu juuri niihin työntekijöihin, joiden neuvotteluasema on yksin heikko.

Hallituksen ideologiassa työntekijä tekee liian vähän, saa liian paljon ja nauttii liian vahvoista oikeuksista. Työtön tarvitsee lisää velvoitteita. Sairastava tarvitsee karenssin. Lomautettu laiskottelee. Ja jos talous ei tämänkään jälkeen kasva, seuraava ratkaisu on vaatia lisää työtä samalla palkalla.

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa tätä hallituspuolueiden poliittista linjaa ei kerrottu äänestäjille rehellisesti. Nykyhallitus sai vaalivoittonsa sammutetuin lyhdyin. Ennen vaaleja ei kerrottu, millaisella moukarilla työntekijöiden asemaan aiotaan iskeä.

Nyt tilanne on toinen.

Nyt hallituksen linja näkyy. Nyt päätökset tunnetaan työpaikoilla. Nyt jokainen tietää mitä tarkoittaa se, että nykyhallitus päättää Suomen suunnasta.

Siksi ensi kevään vaaleissa ei ole mitään epäselvyyttä siitä, millaisen valinnan edessä suomalaiset ovat.

Teollisuusliiton viesti on selvä: Suomen suunnan on muututtava.

Suomi ei voi jatkaa tiellä, jolla työntekijän oikeudet nähdään talouskasvun esteenä. Suomi ei voi jatkaa tiellä, jolla pohjoismaista mallia puretaan pala palalta. Suomi ei voi jatkaa tiellä, jolla työelämän tasapaino rikotaan ja lasku lähetetään aina samoille ihmisille. Suomalaisille työntekijöille.

Kokoomus haluaa purkaa yhteiset pelisäännöt ja tehdä palkankorotuksista harvojen etuoikeuden

On tärkeää katsoa tarkasti myös sitä, mitä hallituspuolueet valmistelevat tulevia vuosia varten. Jos joku luulee, että Orpon hallituksen tekemät työelämäheikennykset riittäisivät hallituspuolueille ja suomalaiselle elinkeinoelämälle, on hän pahasti väärässä.

Pääministeripuolue kokoomus on julkaissut puoluehallituksensa esityksen puolueen uudeksi tavoiteohjelmaksi. Kyse ei ole mistään irrallisesta paperista. Kyse on ohjelmasta, jolla nykyinen pääministeripuolue hakee suuntaa seuraaville vuosille ja seuraaviin eduskuntavaaleihin.

Kun ohjelman työelämäkirjauksia lukee, tulee selväksi, että nykyisestä pääministeripuolueesta on tultava entinen pääministeripuolue.

Tavoiteohjelmaesityksen otsikoissa puhutaan maailman parhaasta työelämästä, työn merkityksellisyydestä ja siitä, että jokaisella olisi mahdollisuus tehdä työtä. Nämä ovat kauniita sanoja. Mutta kun katsotaan mitä otsikoiden alla lukee, on sisältö synkkää luettavaa.

Kokoomus haluaa laajentaa paikallista sopimista työajoista, palkoista ja lomista työehtosopimusten ohi. Samalla se ajaa mallia, jossa työehtosopimusten palkankorotukset korvataan henkilökohtaisella palkitsemisella ja tulospalkkauksella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työnantaja päättää yksin, kenen palkka nousee ja kenen ei.

Tätä myydään “joustavuutena”, mutta todellisuudessa kyse on vallan siirtämisestä työntekijöiltä työnantajille. Yhteiset pelisäännöt puretaan pala palalta, ja palkankorotuksista tehdään harvojen etuoikeus.

Tämä on kova isku suomalaiselle duunarille. Kun yleiskorotuksista luovutaan, vahvoilla eivät ole enää ne, jotka tekevät raskaimman työn, vaan ne, joilla on eniten neuvotteluvoimaa ja miellyttämiskykyä.

Työttömyysturvassa kokoomus haluaa vahvistaa vastikkeellisuutta ja ehdollisuutta. Ohjelmassa viitataan Tanskan joustoturvamalliin, mutta siitä poimitaan taas tuttuun tapaan työnantajaa miellyttävä osa: matalampi kynnys palkata ja irtisanoa.

Tästä on syytä sanoa suoraan: jos Tanskan mallista otetaan jousto mutta ei turvaa, se ei ole joustoturvaa. Se on pelkkää joustoa työnantajalle ja turvattomuutta työntekijälle.

Sama koskee paikallista sopimista. Sopimista ei ole se, että työntekijä seisoo yksin työnantajan edessä ja saa valita huonon vaihtoehdon ja vielä huonomman vaihtoehdon välillä.

Aito paikallinen sopiminen edellyttää pelisääntöjä, luottamusmiehen vahvaa asemaa, tiedon jakamista, työehtosopimuksen suojaa ja sitä, että kummallakin osapuolella on todellinen mahdollisuus sanoa myös ei.

Kun kokoomuksessa on kirjoitettu tavoiteohjelmaa, sitä ei selkeästi ole aloitettu puhtaalta pöydältä. Sitä on kirjoitettu jatko-osaksi tälle hallituskaudelle.

Tässä on myös se – painava syy – miksi seuraavilla eduskuntavaaleilla on niin suuri merkitys.

Jos hallitus saa vaaleissa jatkoa, se tulkitaan valtakirjaksi viedä tällä kaudella aloitettu työ loppuun. Se tarkoittaa sitä, että ne heikennykset, joita tällä kaudella on jo tehty, ovat vain alku. Työntekijöiltä otettaisiin taas lisää:

• matalampi turva,
• pidempi työaika,
• heikompi neuvotteluasema.

Siksi vuoden päästä ei äänestetä vain seuraavasta hallituksesta. Ensi keväänä äänestetään suomalaisen työelämän suunnasta.

EK vaatii enemmän työtä vähemmällä palkalla – Teollisuusliitto esittää työnantajajille velvollisuutta tarjota lisätunteja nykyisille osa-aikaisille

Viime viikkoina olemme saaneet uuden muistutuksen siitä, millaiseen suuntaan osa oikeistosta ja elinkeinoelämästä Suomea haluaa viedä.

Elinkeinoelämän keskusliiton entinen toimitusjohtaja Jyri Häkämies esitti, että suomalaisten työaikaa pitäisi pidentää. Käytännössä tämä tarkoittaisi arkipyhien poistamista tai siirtämistä niin, että työntekijät tekisivät enemmän työtunteja.

Häkämies vertasi ajatusta kikyn 24 palkattomaan lisätyötuntiin. Minun ei tarvitse erikseen kysyä, miten tämä täällä otetaan vastaan.

Kun tätä katsoo kokonaisuutena, elinkeinoelämän visio “paremmasta työelämästä” tiivistyy aina samaan kaavaan: enemmän työtä vähemmällä palkalla.

Tämä ei ole suunta, jota Teollisuusliitto voi hyväksyä. Arkipyhien poistaminen ei meille käy.

Haluamme kuitenkin ottaa osaa keskusteluun työstä ja työn määrästä suomalaisessa yhteiskunnassa. Uusia avauksia ja keinoja tarvitaan. Suomi tarvitsee ratkaisuja, joilla vahvistetaan palkansaajien toimeentuloa ja tuetaan talouden kasvua.

Meillä on ratkaisu siihen, miten suomalaiset saadaan tekemään enemmän työtä – ilman keppiä, karensseja tai turvan heikentämistä. Työtä ei lisätä rankaisemalla ihmisiä köyhyydellä, vaan antamalla ihmisille mahdollisuus tehdä täyttä työpäivää.

Siksi esitämme, että seuraavalla hallituskaudella toteutetaan kunnianhimoinen työn määrää kasvattava työmarkkinareformi. Suomessa on lähes puoli miljoonaa osa-aikatyötä tekevää ihmistä. Merkittävä osa heistä haluaisi tehdä enemmän työtä ja ansaita enemmän, mutta työnantajat tarjoavat pysyvien työtuntien sijaan jatkuvaa epävarmuutta ja vaihtelevia tuntimääriä. Tämä on ongelma paitsi työntekijöiden toimeentulon myös koko kansantalouden kannalta.

Siksi esitämme, että työnantajan velvollisuutta tarjota lisätunteja nykyisille osa-aikaisille työntekijöille kiristetään merkittävästi. Esimerkiksi ennen uuden työvoiman palkkaamista tai vuokratyön käyttöä työnantajan olisi aidosti tarjottava lisätyötä niille työntekijöille, jotka sitä haluavat. Tavoitteena on nostaa tehtyjen työtuntien määrää, vahvistaa palkansaajien toimeentuloa ja vähentää työelämän jatkuvaa epävarmuutta.

Ehdotamme lisäksi, että työnantajalähtöiselle osa-aikatyölle on jatkossa oltava aito ja perusteltu syy – samalla tavoin kuin määräaikaisille työsopimuksille lähtökohtaisesti edellytetään perustetta. Työelämää ei pidä rakentaa mallille, jossa yritysten jousto perustuu siihen, että suuri joukko ihmisiä pidetään jatkuvasti varalla ilman mahdollisuutta ennakoitavaan toimeentuloon. Nykyinen käytäntö, jossa työnantajat voivat ylläpitää laajoja osa-aikatyön reservijoukkoja, on sekä sosiaalisesti että taloudellisesti kestämätön.

Kyse ei ole vain oikeudenmukaisuudesta vaan myös talouspolitiikasta. Kun ihmisille tarjotaan enemmän työtunteja ja vakaampia ansioita, ostovoima vahvistuu, verotulot kasvavat ja riippuvuus tulonsiirroista vähenee. Suomessa ei ole varaa tilanteeseen, jossa samaan aikaan kärsitään työvoimapulasta ja pidetään satojatuhansia ihmisiä alityöllistettyinä. Kansantalouden näkökulmasta on järkevämpää kasvattaa olemassa olevan työvoiman työpanosta kuin ylläpitää rakenteita, jotka lisäävät epävarmuutta ja heikentävät työn kannustavuutta.

Osa-aikatyötä tekevien asema on nyt ajankohtaisempi kuin pitkään aikaan. Kuluvalla vaalikaudella toteutetut sosiaaliturva- ja työttömyysturvaleikkaukset ovat heikentäneet erityisesti pienituloisten ja osa-aikatyötä tekevien toimeentuloa. Hallitus on perustellut leikkauksia työnteon kannusteiden vahvistamisella, mutta samalla se on jättänyt ratkaisematta keskeisen ongelman: monilla ihmisillä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta tehdä enempää työtä, vaikka halua olisi. Siksi seuraavan hallituksen on korjattava tämä epäsuhta. Jos ihmisiltä edellytetään suurempaa omavaraisuutta työn kautta, yhteiskunnan on myös varmistettava, että työtä ja työtunteja on aidosti tarjolla.

Teollisuusliiton eduskuntavaalitavoitteet julkaistaan 10. kesäkuuta

Teollisuusliitto julkaisee eduskuntavaalitavoitteensa kokonaisuudessaan 10. kesäkuuta. Tavoitteissamme esitämme suunnanmuutosta työmarkkinoille sekä keinoja, joilla vahvistaa Suomen teollista pohjaa ja kasvua.

Olen puheessani käsitellyt laajasti työntekijöiden asemaa, oikeuksia ja nykyhallituksen toimia. Haluan nostaa esiin myös yhden teollisuuspolitiikan kannalta erittäin merkittävän kokonaisuuden, joka on mukana eduskuntavaalitavoitteissamme. Hämmästyttävää kyllä, tästä aiheesta ei Suomessa puhuta, vaikka kyse on miljardiluokan ratkaisuista ja suomalaisen teollisuuden tulevaisuudesta.

Suomi on hyvin todennäköisesti kasvattamassa puolustusmäärärahojaan merkittävästi tulevina vuosina. Puolustusteollisuuden merkitys on korostunut jo pitkään Venäjän hyökkäyssodan alettua Ukrainassa. Samalla myös Yhdysvallat on lisännyt painetta siihen, että eurooppalaiset NATO-maat kantaisivat suuremman vastuun omasta puolustuksestaan.

Teollisuusliitto edustaa puolustusvälineteollisuuden työntekijöitä, ja siksi seuraamme tarkasti alan yritysten tilannetta: miten ne pärjäävät, työllistävät ja investoivat. Seuraamme myös millaisia puolustusvälinehankintoja Suomessa ollaan tekemässä. Kyse ei ole vain turvallisuuspolitiikasta, vaan myös siitä, rakennetaanko samalla suomalaisia työpaikkoja, osaamista ja teollista omavaraisuutta – vai ei.

Liiton tekemän selvityksen perusteella näyttää vahvasti siltä, että ylivoimaisesti suuri osa kasvavista puolustusmäärärahoista tulee valumaan hankintojen osalta ulkomaille. Rahat eivät jää vahvistamaan Suomen teollista perustaa eivätkä synnytä niitä työpaikkoja, joita meille on luvattu. Samaan aikaan suomalaiset puolustusalan yritykset tehdessään kauppaa siirtävät ja rakentavat teollisen yhteistyön nimissä tuotantoa ja teknologista osaamista ulkomaille.

Teollisuusliiton arvion mukaan jokaisesta tulevasta ja lähiaikoina tehdystä puolustusvälinehankintoihin käytetystä eurosta jopa 75 senttiä päätyy ulkomaille ja vain 25 senttiä jää kotimaahan. Jos tätä suuntaa ei muuteta, emme vahvista suomalaista teollisuutta emmekä rakenna uusia työpaikkoja – me rahoitamme muiden maiden kasvua samalla, kun oma teollinen pohjamme ja huoltovarmuutemme rapautuu.

Tässä julkisen talouden tilassa, jossa Suomi nyt on, tarvitsemme tervehenkistä kotiinpäin vetämistä. Siksi teollisuuspoliittista otetta kasvavista puolustusmäärärahoista on vahvistettava.