Uudet tilaukset toivottu piristysruiske
Talouden ja teollisuuden tilanne alkaa kirkastua tänä vuonna. Epävarmaa vielä on, onko käänne parempaan jo ihan käsillä vai alkaako kasvu vasta kesän jälkeen. – Oma...
Talouden ja teollisuuden tilanne alkaa kirkastua tänä vuonna. Epävarmaa vielä on, onko käänne parempaan jo ihan käsillä vai alkaako kasvu vasta kesän jälkeen. – Oma...
Metsäkoulutus ry järjestää vuosittain lokakuussa metsäalan koulutuksen kehittämiseen liittyvän hankeideahaun. Kehittämisideat voivat olla esimerkiksi opetusmateriaalin kehittämistä, työelämän ja oppilaitosten välisen yhteistyön parantamista, metsäalan koulutuksen markkinoinnin...
Kemianteollisuus ry ja Teollisuusliitto ovat osana alan työehtosopimusta sopineet oppisopimusmallista, jolla yritysten ovia avataan myös alle 18-vuotiaille nuorille. Oppisopimusta on perinteisesti hyödynnetty vähän kemianteollisuudessa, ja...
Marinin hallitus on vaalikauden viimeisessä budjettiriihessä laatinut pohjan ensi vuoden talousarvioksi. Talousarviossa korostuvat tarve saattaa vaalikauden aikana hallitusohjelmassa päätetyt hankkeet loppuun ja vastata Venäjän Ukrainassa...
Teollisuusliitto on julistanut tänään jatkoa pian 12 viikkoa jatkuneelle Sievi Element Oy:n lakolle. Lakko jatkuu 2.10. asti. Työtaisteluilmoitukseen jouduttiin turvautumaan sen vuoksi, etteivät yrityskohtaiset työehtosopimusneuvottelut...
Ilmoittautuminen Teollisuusliiton viidenteen jäsenpaneeliin (2022–2023) on käynnissä. Kaikille työelämässä mukana oleville jäsenille lähetetään syyskuun aikana sähköpostilla kutsu, josta pääsee ilmoittautumaan paneeliin. Osallistumalla jäsenpaneeliin pääset vastaamaan...
SAK hakee kahta Duunari-stipendin saajaa vuodelle 2022. Stipendit myönnetään enintään 35-vuotiaille osaajille, jotka ovat omalla aktiivisuudellaan edesauttaneet duunariammattien ja ammattiyhdistystoiminnan arvostuksen nostamista nuorten keskuudessa. Ehdotuksia...