Teollisuusliiton hallitus: Petteri Orpo ja Riikka Purra löysivät suomalaisesta duunarista julkisen talouden alijäämälle maksajan

Kokoomuksen johdolla hallitusneuvotteluita käyneet puolueet ovat päässeet sopuun hallitusohjelman sisällöstä ja ohjelma on vuotanut julkisuuteen. Teollisuusliitto on alustavasti perehtynyt ohjelman sisältöön ja on syvästi huolissaan ohjelmassa tehdyistä kirjauksista. Näyttää siltä, että hallitus on löytänyt suomalaisesta palkansaajasta maksajan julkisen talouden alijäämälle. Työntekijöiden neuvotteluoikeuteen, ansio-, ja työsuhdeturvaan sekä keskeisiin peruspalveluihin aiotaan puuttua kovalla kädellä. Petteri Orpon ja Riikka Purran oikeistohallitus on lukenut tarkkaan elinkeinoelämän hallitusohjelmatavoitteet. Työntekijäjärjestöjen tavoitteet on sen sijaan sivuutettu täysin.

Teollisuusliitto katsoo, että irtisanomissuojan romuttaminen ja perusteettomien määräaikaisten työsopimusten mahdollistaminen heikentävät suomalaisten työntekijöiden työsuhdeturvaa poikkeuksellisella tavalla.

– Suomalaiset työntekijät ovat jatkossa toistaiseksi voimassa olevalla koeajalla. Pienetkin rikkeet ovat peruste työsuhteen päättämiselle. Tämä on törkeä hyökkäys työntekijöiden perusturvaa vastaan. Kyseessä on oikea potkulaki, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto toteaa.

Irtisanomissuojan romuttaminen samanaikaisesti työttömyysturvan leikkaamisen ja ehtojen kiristämisen kanssa rikkoo Teollisuusliiton mielestä perustavanlaatuisesti suomalaista yhteiskuntasopimusta, jossa työntekijät kantavat vastuuta yritysten kilpailukyvystä ja menestymisen edellytyksistä, ja työnantajayritykset yhdessä yhteiskunnan kanssa pitävät huolta työntekijöiden toimeentulosta.

– Hyvinvointivaltiossa työntekijällä pitää olla turva niin työsuhteen aikana kuin työttömyyden varalta. Nämä ”jäykkyydet” eivät ole olemassa yritysten haitaksi, vaan ne on tehty työntekijöiden suojaksi. Suomalaisen työelämän peruspilareita horjutetaan nyt rankasti, Aalto jatkaa.

Työntekijöiden edustusjärjestelmän sivuuttaminen sekä metsäteollisuuden tien avaaminen lainsäädäntöteitse heikentävät työntekijäjärjestöjen mahdollisuuksia kehittää työehtoja valtakunnallisella tasolla. Yleissitovien työehtosopimusten asema on vaakalaudalla, mikäli työnantajayhdistykset hyödyntävät lakimuutoksia. Tämä johtaa Teollisuusliiton arvion mukaan epävarmuuteen ja konfliktiriskiin työpaikoilla. Edustusjärjestelmän ohittaminen luo pohjaa kahden kerroksen työmarkkinoiden laajentumiselle entisestään.

– Paikallisen sopimisen edistämisen sijaan lailla pakottaminen voi viedä työpaikkatason sopimista jopa taaksepäin, kun liitot ryhtyvät peruuttamaan TES:in sopimismahdollisuuksissa. Vaikutukset voivat siten olla loppujen lopuksi jopa päinvastaisia kuin lainsäätäjä on tarkoittanut, Aalto varoittaa.

Hallituksen suunnitelmana on lakko-oikeuden rajoittaminen ennen muita työlainsäädännön heikennyksiä ja sosiaaliturvaleikkauksia. Teollisuusliiton mielestä tämä näyttää siltä, että ensin kavennetaan työntekijöiden oikeutta osoittaa mieltään, jonka jälkeen kajotaan työntekijöiden muihin oikeuksiin ja toimeentuloon.

– Oikeistohallituksen pelikirja näyttää olevan tarkkaan harkittu. Seuraavaksi on ammattiyhdistysliikkeen vuoro päättää, miten ohjelmaan reagoidaan. Perästä kuuluu, Aalto päättää.

Lisätietoja:

Riku Aalto
0400 711 072