Teollisuusliitolta uusia lakkovaroituksia teknologiateollisuuteen ja kemianteollisuuteen – lakot alkaisivat 24.2.

Teollisuusliitto on tänään 7. helmikuuta jättänyt uusia lakkovaroituksia teknologiateollisuuteen ja kemianteollisuuteen. Toteutuessaan yrityskohtaiset lakot kestäisivät viisi päivää, alkaen maanantaina 24. helmikuuta.

Lakkovaroitukset ovat osa järjestöllisiä toimia, joilla Teollisuusliitto pyrkii vauhdittamaan sopimusratkaisun saavuttamista teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden työntekijöille.

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon mukaan Teollisuusliiton tavoittelema palkankorotusten taso huomioi sekä ostovoiman että kilpailukyvyn.

– Toisin kuin työnantajat ovat julkisuuteen väittäneet, meidän tavoitteemme huomioi teollisuuden kilpailukyvyn. Olemme mitoittaneet tavoitteemme huomioimaan sekä ostovoiman parantamisen, että kilpailukyvyn ylläpitämisen, Aalto toteaa.

– Muistutan, että olemme tehneet yli viisikymmentä yrityskohtaista työehtosopimusta mekaaniseen metsäteollisuuteen, joiden kustannusvaikutus on seitsemän ja yhdeksän prosentin välillä. Sopimukset ovat kestoltaan kaksivuotisia. Kyseessä on toimiala, joka on muita vientialoja haastavammassa tilanteessa. Silti yrityksissä on koettu sopimusratkaisuiden kustannustaso kohtuulliseksi, Aalto huomauttaa.

Työnantajien koordinaatio vaikeuttaa neuvottelutilannetta

– Työnantajapuolen tiukka neuvottelukoordinaatio tekee neuvottelutilanteesta hyvin vaikean, kun vientialojen edellytysten sijaan meidät yritetään pakottaa tekemään käytännössä keskitettyä palkkaratkaisua. Tämä on täysin päinvastaista sille, mitä vientivetoisen palkkamallin pitäisi tarkoittaa, Aalto kertoo.

– On sekä meidän, että teknologiateollisuuden työnantajien ja kemianteollisuuden vastuulla saada sopimusratkaisut aikaiseksi mahdollisimman nopeasti. Muiden alojen työehtosopimusneuvottelut eivät etene, ennen kuin me olemme saaneet sopimukset aikaiseksi, Aalto jatkaa.

– Pidän huolestuttavana pian edessä olevaa tilannetta, jossa merkittävä määrä työehtosopimuksia päättyy ilman mahdollisuutta sopimusratkaisuille. Sopimusratkaisujen venyminen lisää merkittävästi työmarkkinahäiriöiden uhkaa, ja se pitäisi pystyä välttämään, Aalto lisää.

Työtaistelutoimien kesto ja toimipaikat

Yrityskohtaiset lakkovaroitukset koskevat 63 yritystä teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa.

Teknologiateollisuuden työntekijöitä ja kemianteollisuuden työntekijöitä koskevien lakkovaroituksien lisäksi Teollisuusliitto on tänään jättänyt lakkovaroituksen Pölkky Oy:lle. Lakkovaroitus koskee yrityskohtaisia työehtosopimusneuvotteluita.

Lakkovaroitusten kohteena olevissa yrityksissä työskentelee noin 8 500 työntekijää. Yrityskohtaiset työnseisaukset alkaisivat 24.2.2025, ja ne päättyvät 28.2.2025.

Yrityskohtaiset työnseisaukset eivät koske hätätyötä eivätkä sellaista työtä, joka on välttämätöntä hengen ja terveyden turvaamisen kannalta.

Teknologiateollisuuden työntekijöiden työehtosopimus päättyi 30.11.2024, kemianteollisuutta koskevat sopimukset päättyivät 31.12.2024.

Tarkemmat tiedot työtaistelutoimista sekä lakon piirissä olevista toimipaikoista ja yrityksistä löytyvät Teollisuusliiton verkkosivuilta tämän linkin takaa.

Lisätietoja:

  • puheenjohtaja Riku Aalto, 0400 711 072