Teollisuusliitto aloittaa järjestöllisten toimenpiteiden valmistelun maan hallitusta vastaan

Teollisuusliitto aloittaa järjestöllisten toimenpiteiden valmistelun vastalauseena työntekijöiden oikeuksia, etuuksia ja työehtoja kurjistaville politiikkatoimille, joita Petteri Orpon johtama hallitus valmistelee. Järjestöllisten toimenpiteiden valmistelun aloittamisesta linjasi Teollisuusliiton hallitus tiistaina 22.8. pitämässään kokouksessa.

– Orpon hallituksen kolmikantainen valmistelu on osoittautunut näennäiseksi. Työntekijöiden ääntä ollaan kuulevinaan, vaikka lopputulos on sovittu hallitusohjelmassa. Teollisuuden työntekijät varautuvat siksi esittämään mielipiteensä muilla tavoin, sanoo Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

Hallitusohjelma pitää sisällään lukuisia heikennyksiä työntekijöiden arkeen. Teollisuusliitto syyttää maan hallitusta suomalaisten työmarkkinoiden viemisestä pois pohjoismaiselta linjalta.

– Hallituksen linja ei ole pohjoismainen linja. Päinvastoin työmarkkinakompassi näyttää kohti itää. Valtioita, joissa on heikko työsuhdeturva, heikot mahdollisuudet vaikuttaa työpaikan asioihin, eikä ammattiyhdistysliike ole auttamassa ongelmien ratkaisemissa. Tätä kehitystä vastustamme, Aalto jatkaa.

Orpon hallituksen tarkoituksena on aloittaa työnsä rajoittamalla työntekijöille tärkeää lakko-oikeutta. Esitys lakko-oikeuden rajoituksista valmistuu näillä näkymin jo tulevan syksyn aikana. Teollisuusliitto tulkitsee maan hallituksen laskevan sen varaan, että lakko-oikeuden rajoittamisen jälkeen hallituksen muut työntekijöiden arkea ja oikeuksia koskevat heikennykset on helpompi viedä läpi.

– Ensin hallitus rajoittaa työntekijöiden oikeutta osoittaa mieltään hallitusta vastaan eli poliittista lakko-oikeutta. Vasta tämän jälkeen toteutetaan kovat heikennykset ja leikkaukset. Luottamus Orpon hallitukseen on niin heikko, ettei päätösten toteutusjärjestyksestä voi vetää kuin yhden johtopäätöksen. Lakko-oikeuden rajoitukset toteutetaan heti, jotta työväestön on hankalampi kritisoida hallituksen muita toimia, Aalto päättää.

Lisätietoja:

Riku Aalto
0400 711 072